Pääkirjoitukset

Kuntatalous elää yhä poikkeusaikaansa – Koronatukia ei enää jaeta ja näkymät ovat soten tullessa hämärät

Akvarelli-monitoimikeskus on seutukunnan ehdottomasti suurin investointi. Kuva: Tapio Tuomela
Akvarelli-monitoimikeskus on seutukunnan ehdottomasti suurin investointi. Kuva: Tapio Tuomela

Perinteisen Lounais-Hämeen kunnat ovat puristaneet kokoon ensi vuoden talousarvionsa. Enemmistö kunnista sai budjetistaan tasapainoisen ja ylijäämäisen. Tammelassa ja Urjalassa kertyy alijäämää.

Kuntalaisten kannalta myönteistä budjeteissa on se, etteivät palvelut ensi vuonna heikkene.

Kuntatalous on elänyt poikkeuksellista aikaa jo pari vuotta. Kuntatalous sukelsi vuonna 2019 mutta selvisi viime koronavuodesta valtion avokätisen tuen ansiosta taloudellisesti hyvin. Kansantalouden nopea elpyminen on tänä vuonna vauhdittanut kuntien toimintamenojen kasvua.

Koronatukia ei kunnille ole enää tiedossa, mikä tiukentaa kuntataloutta. Valtionosuudet ovat ensi vuoden jälkeen Forssan seudun kunnilla laskussa.

Näkymät vuotta pidemmälle ovat hämärät. Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy vuoden 2023 kunnista hyvinvointialueille ja vie leijonanosan rahoituksesta mukanaan.

Sote-uudistus tietää kuitenkin osaltaan kuntien menopaineiden helpottumista, kun väestön ikääntymisestä johtuvat menot siirtyvät kunnilta hyvinvointialueille.

Lounais-Hämeessä kuntien harmina on verotulojen kasvun niukkuus, kun muuttoliikekin tapaa viedä väärään suuntaan.

Talouden tasapainotusohjelmista on seudun kunnissa tullut vakiotoimintaa.

Kuntalaiset kiinnittävät huomiota investointien lainarahoitukseen, mutta paljon olennaisempaa on käyttötalouden tasapaino. Turmioksi koituu syömävelka, jolla katetaan käyttötalouden alijäämää.

Forssan kaupunki saa ensi vuonna valmiiksi suurinvestointinsa, Akvarelli-monitoimikeskuksen ja kasvattaa samalla velkataakkaansa. Velkamäärä asukasta kohden pysyy kuitenkin vielä säällisenä kuten muuallakin Lounais-Hämeessä.

Ensi vuoden jälkeen Forssassa vuoroaan odottavat jäähallin ja Vesihelmen peruskorjaukset. Palveluverkkoratkaisu on aikanaan valtuuston käsissä.

Kuntien päättäjiltä vaaditaan tähyämistä tulevaisuuteen ja reagoimista tuleviin haasteisiin mieluusti ajoissa.

Forssan seudulla on viime vuodet tyydytty varsin perinteiseen seutuyhteistyöhön, kun uusia toimintatapa-avauksia ei ole lähdetty toteuttamaan.

Muutoshalu punnitaan taas tuulisella taloussuunnitelmakaudella 2023–2024.

Uusimmat

Fingerpori

comic