Pääkirjoitukset

Laaja terveysvero kuivattaa kitalakea

Terveysperusteisen veron valmistelu alkaa virvoitusjuomista. Kuva: Pekka Peura
Terveysperusteisen veron valmistelu alkaa virvoitusjuomista. Kuva: Pekka Peura

Terveysvero kalskahtaa korvassa ikävältä ja eriarvoistavalta. Tämä saattaa näkyä Uutissuomalaisen teettämässä gallupissa, jossa lähes puolet ilmoitti vastustavansa hallituksen valmistelemaa terveysveroa.

Metkaa vain, että vajaa vuosi sitten suurin osa vastaajista kannatti elintarvikkeiden terveysperusteista veroa. Tuolloin tutkimuksen teetti terveysveroa ajava sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö SOSTE.

Terveysveroa on kaavailtu Suomessa jo vuosia. Puolivillainen makeisvero törmäsi Euroopan komission tylyyn kantaan ja poistui kilpailua vääristävänä käytöstä viitisen vuotta sitten.

Syksyn budjettiriihessä hallitus päätti ensivaiheessa muokata virvoitusjuomaveroa terveysperusteiseksi ja valmistella sitten terveysveron laajentamista limpparisokerista muihin tuoteryhmiin.

Hallitus tuskin ehtii valmistella laajaa terveysveromallia kautensa aikana. Virvoitusjuomaveron muokkaus jää toisaalta vaikutuksiltaan kapea-alaiseksi.

Laaja terveysperusteinen vero voisi iskeä tuotteisiin, joissa on liikaa sokeria, suolaa tai kovaa rasvaa. Epäterveellinen ruokavalio lisää kieltämättä väestön sairastavuutta ja aiheuttaa kustannuksia sekä yksilöille että yhteiskunnalle.

Kuluttajien lisäksi terveysverolla olisi vaikutusta myös elintarviketeollisuuteen, joka pelkää sen kaatavan työpaikkoja. Haastavinta verossa on pitää kotimaista tuotantoa nujertava byrokratia kaukana.

Ruoan hinta on isolle kuluttajajoukolle tärkeä valintaperuste. Ja huokein ruoka ei useinkaan ole terveellisintä. Kuluttajia pitäisi kannustaa hintapolitiikalla terveellisempään ruokavalioon.

Haittavero ohjaa kuluttajia kunnolla silloin, jos se on riittävän korkea ja tarjolla on vaihtoehtoisia, terveellisiä ja myös kohtuuhintaisia tuotteita. Muuten se on keppiä ilman porkkanaa.

Terveysvero on potentiaalinen apukeino tavoiteltaessa parempaa kansanterveyttä. Veroa on vaikeaa porrastaa elintarvikkeiden ainesosien pitoisuuksien perusteella muttei mahdotonta.

Oikein määriteltynä terveysvero muuttaisi kulutuskäyttäytymistä toivottuun suuntaan.

Uusimmat

Fingerpori

comic