Pääkirjoitukset

Nuoret kokevat, ettei heidän äänensä kuulu uutisissa – Pojat kuluttavat uutisia enemmän kuin tytöt

Toimittajat käyvät Uutisten viikolla puhumassa lehden tekemisestä kouluilla. Toimittaja Saija Pennanen Tölön koululla vuonna 2018. Kuva: Lassi Puhtimäki
Toimittajat käyvät Uutisten viikolla puhumassa lehden tekemisestä kouluilla. Toimittaja Saija Pennanen Tölön koululla vuonna 2018. Kuva: Lassi Puhtimäki

Lapsille ja nuorille opetetaan medialukutaitoa tulevalla viikolla. Nuoret kuluttavat uutisia eniten sosiaalisesta mediasta, mutta juuri niiden tuottamiin uutisiin luotetaan vähiten.

Ensi viikolla vietetään Uutisten viikkoa. Se on Uutismedialiiton lanseeraama mediakasvatuksen teemaviikko, jonka tarkoitus on opettaa nuorille medialukutaitoa ja kertoa, kuinka uutiset syntyvät. 26. kertaa järjestettävän viikon teemana on vastuullinen journalismi.

Forssan Lehti ja Hämeen Sanomat lähettävät lehtiä kouluihin ja päiväkoteihin. Sen lisäksi toimittajat käyvät kertomassa lehden tekemisestä lapsille ja nuorille.

Uutiset ovat tärkeä osa 13–18-vuotiaiden media-arkea. Puolet nuorista seuraakin uutisia päivittäin. Ainoastaan kolme prosenttia nuorista kertoo, ettei seuraa uutisia lainkaan.

Tiedot käyvät ilmi tuoreesta Nuoret, uutiset ja luottamus -tutkimuksesta.

Uutisia seurataan tarkemmin ja säännöllisemmin, kun ikää karttuu. Tutkimuksen mukaan pojat seuraavat uutisia hieman aktiivisemmin kuin tytöt.

Koronavuonna nuorten kiinnostus uutisia kohtaan on kasvanut. Heitä kiinnostavat etenkin isot uutisaiheet sekä maailmalla että Suomessa. Ilahduttavaa on sekin, että paikalliset uutiset kiinnostavat myös nuoria lukijoita.

Älypuhelimet ovat tuoneet median kaikkialle.

Mediassa vietetään aikaa, sieltä haetaan tietoa, mutta myös viihdettä.

Nuoret käyttävät uutiskanavinaan esimerkiksi sosiaalisen median palveluita, kuten Instragramia ja YouTubea. Tärkein yksittäinen uutislähde ovat iltapäivälehtien verkkosivut.

Silti nuorten luotto somekanavien tuottamaan uutissisältöön on heikko. Sen sijaan perinteisiin kanaviin, kuten Yleen, televisiouutisiin ja lehtien verkko- ja printtiuutisiin luotto on hyvä.

Uutisten tekijöillä on vielä työsarkaa.

Nuoret nimittäin kokevat, ettei heidän äänensä kuulu mediassa. Jopa 54 prosenttia nuorista on sitä mieltä, että heidän näkemyksiään kuullaan erittäin tai melko huonosti.

Tähän huutoon vastaaminen voi olla yksi ratkaisu lehtien haluun saada nuoria lukijoita. Tosin, kuten tutkimuskin kertoo, nuoria kiinnostavat isot uutiset. Niihinkin pitäisi osata tuoda nuorten näkökulma ja ääni.

Uusimmat

Fingerpori

comic