Pääkirjoitukset

Postimerkeillä arvoa ja kunniaa kulttuurityölle

Postin taidepalkinnon saaja nuutajärveläinen Alma Jantunen luo lasitaideteosta.
Postin taidepalkinnon saaja nuutajärveläinen Alma Jantunen luo lasitaideteosta.

Posti on viime vuosina ollut esillä enemmän pahassa kuin hyvässä. Yleispalveluvelvoite ja talous painavat, kun kirjepostin ja lehtien määrä vain vähenee. Hukkuneet tai myöhästyneet postilähetykset tahraavat valtionyrityksen kilpeä.

Vaan kauniit postimerkit jaksavat kansalaisia ilahduttaa. Posti tuottaa uusia merkkijulkaisuja säännöllisesti.

Postimerkkijulkaisut pönkittävät myös kansallista kulttuurityötä. Postimerkeissä on esiintynyt viime vuosina paitsi komeita luonto- ja eläinkuvia myös muumeja, Sibeliusta, Tatua ja Patua, Tom of Finlandia ja Nightwishiä.

Posti nostaa lisäksi omalla taidepalkinnollaan taiteen ja postimerkin arvostusta. Taidepalkintoja on jaettu nyt viitenä vuotena.

Palkinto voidaan myöntää taiteen rajapinnassa toimivalle henkilölle tai ryhmälle tunnustuksena ja kannustuksena visuaalisesti kiinnostavasta ilmaisusta, kunhan työt ovat sisältönsä tai muotonsa puolesta postimerkkiin istutettavissa. Vuoden taidepalkinnon saaja näet pääsee töillään esiin postimerkkeihin.

Tämän vuoden Postin taidepalkinnon saaja on lasitaiteilija Alma Jantunen, joka on tiimeineen pitänyt nuutajärveläistä lasinpuhallustaidon liekkiä kirkkaana perinteisen lasitehtaan sulkemisen jälkeen. Postin palkinto kertoo osaltaan uniikkilasin arvostuksen noususta.

Nuutajärveläisen Alma Jantusen värikkäitä lasiteoksia esittelevät kaksi postimerkkiä tulevat myyntiin syksyllä. Taidepalkintoon kuuluu myös 10 000 euron rahapalkinto. Palkinnot ja apurahat tulevat taiteenteossa tarpeeseen.

Postimerkeissä on esitelty vuosien varrella paljon suomalaista muotoilua. Jantusen työt sopivat hienosti tähän sarjaan.

Ensi syksyn postimerkeissä on lasitaiteen lisäksi luontokuvia syysmaisemista ja vinkkejä arjen vihreisiin tekoihin.

Posti julkaisee syyskuussa myös rullapostimerkit, joissa esitellään kahdeksan suomalaista klassikkomaalausta vuosilta 1884–1930 Taistelevista metsoista Toipilaaseen.

Postimerkkien ystävien harmisi on todettava, että Posti tarkistaa toukokuussa postimerkkien hintoja jakelukustannustensa kattamiseksi. Ei siis mitään uutta länsirintamalta.

Postikortit ovat välittäneet suomalaisten viestejä ja tuntoja jo 150 vuoden ajan. Tätä tahtia jäljelle jäävät vain kauniit postimerkit.

Uusimmat

Fingerpori

comic