Pääkirjoitukset

Rokotusten alku antaa toivoa paremmasta

Nuori venäläismies saamassa rokotuksen covid-19-tautia vastaan moskovalaisella klinikalla viime lauantaina. Kuva: epa08863164
Nuori venäläismies saamassa rokotuksen covid-19-tautia vastaan moskovalaisella klinikalla viime lauantaina. Kuva: epa08863164

Britanniassa on määrä antaa tänään tiistaina ensimmäiset rokotteet covid-19-tautia vastaan. Venäjällä puolestaan on alkamassa rokotusohjelma maassa kehitetyllä Sputnik V -rokotteella.

Suomessakin on toivottu, että rokotukset voisivat alkaa jo ”joululahjaksi”, mutta aivan siihen ei mitä ilmeisimmin päästä. Vielä odotetaan tarkentuvaa tietoa, milloin Euroopan lääkevirasto EMA myöntää myyntiluvan.

Rokotusten alku antaa toivoa paremmasta. Sen ovat saaneet aikaan hämmästyttävän nopea kehitystyö ja testaus. Edes terveydenhuollon ja lääkevalvonnan jäykkinä yleensä pidettyjä viranomaisia ei voi syyttää hidastelusta. Vielä ei tosin olla läheskään maalissa.

Britanniassa hallitus toimi pikavauhtia maan lääkeviranomaisen suosituksen mukaisesti. Ensin rokotetaan terveydenhuollon ja hoivakotien työntekijöitä ja yli 80-vuotiaita. Rokotusjärjestys on hienosäätöä vaille sama kuin Suomessa.

THL:n mukaan terveydenhuollon henkilöstöä aletaan rokottaa tammikuussa, iäkkäitä ja riskiryhmiä helmikuussa ja loppuväestöä kevään aikana.

Tulossa on kaikkien aikojen rokotuskevät, jota seuraa toivottavasti normalisoituva ja lähes koronavapaa kesä.

Vielä pitkään vaaditaan kuitenkin kärsivällisyyttä ja ohjeiden sekä suositusten noudattamista. On myös syytä ”odotusaikana” harkita, mitä väitteitä rokotuksista ja rokotteista kuuntelee. Kysymys ei ole uskosta, vaan tiedosta.

Ylen MOT:n (7.12.) mukaan perätön tieto rokotuksista leviää esimerkiksi Internetin videopalvelu Youtubessa.

Harhaisten salaliittoteorioiden mukaan rokotteet sisältävät mikrosiruja ja niiden tarkoitus on vaikuttaa ihmisten perimään. Vähän lievempi lööperi liioittelee haittavaikutuksia.

Haitoista on erityisen mieletöntä lietsoa pelkoa ja julistaa mitään etukäteen sekä ilman toteen näytettyä tietoa. Rokotteet on tieteellisesti testattu ja lisäksi ne tulevat maailmanlaajuiseen läpivalaisuun.

Rokotusta ei tarvita pelkästään sen oman ja ainoan, vaan ennen kaikkea muiden – eli kaikkien meidän – hengen ja terveyden sekä lopulta koko yhteiskunnan suojelemiseksi.

Uusimmat

Fingerpori

comic