Pääkirjoitukset

Talouskasvusta revittävä nyt kaikki irti

Kevään isot tilausuutiset esimerkiksi telakoilla näyttivät suuntaa Suomen taloudelle. Nyt vuorossa on pienempien yritysten vuoro – kunhan koronaepidemia saadaan pidettyä kurissa.
Kevään isot tilausuutiset esimerkiksi telakoilla näyttivät suuntaa Suomen taloudelle. Nyt vuorossa on pienempien yritysten vuoro – kunhan koronaepidemia saadaan pidettyä kurissa.

Talouden tuulet puhaltavat juuri nyt suotuisina. Viime vuoden heikot vertailuluvut tietysti hämäävät, mutta silti: Suomen talous kasvaa tänä vuonna 2,9 prosenttia ja ensi vuonna 3,0 prosenttia. Tällainen oli Suomen Pankin korotettu ennuste tiistaina.

Samalla päivälle osui Danske Bankin oma ennuste. Pankki arvioi bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 2,6 prosenttia, kun vielä kevään ennusteessa kasvulukemaksi enteiltiin 2,3 prosenttia.

Ensi vuonna talous kasvaa DB:n ennusteen mukaan 2,9 prosenttia eli kasvu on hivenen vaisumpaa kuin kevään ennusteessa. Dansken mukaan loppuvuonna 2022 nousutahti kuitenkin hieman madaltuisi.

Suomessa muistutetaan usein, että ikääntyvällä maalla on edessään taloudenkin hyydyttäneen pandemian jälkeen vanhat tutut haasteet. Näin varmasti onkin. Kohtuullisen voimakkaan talouskasvun oloissa olisi hyvä pyrkiä ratkomaan ongelmia ja katsoa tulevaisuuteen optimistisesti, ei välttämättä painaa päätä puskaan tulevaisuuden edessä.

Suomen Pankin arvioissa talouskasvu on kiihtynyt selvästi huhti–kesäkuussa. Voimakkaiden raha- ja finanssipoliittisten toimien tukemana kokonaistuotantoon ei enää odoteta merkittävää pitkäaikaista supistumista.

Saman näkee jo tavallinen kaduntallaajakin. Vielä helmikuussa, kun korona-aalto ravisteli Suomea ja myös isoja vientimaita, epävarmuus oli miltei kouriintuntuvaa. Voimakkaan maailmanlaajuisen elvytyksen ja rokotekattavuuden paranemisen ansiosta länsimaat pääsevät pikkuhiljaa jaloilleen ja kohti normaaleja aikoja.

Valtiovarainministeriössäkin talouden lyhyen aikavälin yleiskuvaa pidetään varsin suotuisana. Näkemys on vahvistunut kuukauden takaisesta, jolloin valtiovarainministeriö viimeksi julkaisi talouskatsauksensa. Ministeriön päivitetty ja tuore ennuste on luvassa tänään.

Ripeän kasvun vaihe liittyy etenkin epidemian purkautumiseen. Patoutunutta kysyntää on paljon ja kotitaloudet ovat säästäneet miljarditolkulla pankkitileille. Hetken kuluttua eurot purkautuvat kulutukseksi. Siksi kotimarkkinoiden palveluyrityksilläkin on vihdoin lupa odottaa parempaa.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic