Pääkirjoitukset

Tiedon tarve ei osoita vähenemisen merkkejä

Tiistaina julkaistun kansallisen mediatutkimuksen mukaan suomalaiset lukevat edelleen erittäin ahkerasti sanomalehtiä, mutta lukeminen on siirtynyt paperilehdistä digilehtiin. Kuva: Rauno Lahti
Tiistaina julkaistun kansallisen mediatutkimuksen mukaan suomalaiset lukevat edelleen erittäin ahkerasti sanomalehtiä, mutta lukeminen on siirtynyt paperilehdistä digilehtiin. Kuva: Rauno Lahti

Mediankäytön muutos on vienyt perinteisen tiedonvälityksen kovaan kilpailutilanteeseen. Kuilun partaalla ei olla, mutta silti välillä toimituksissa huimaa.

Sosiaalisessa mediassa ja yleensäkin verkossa liikkuu massiiviset määrät sisältöjä. Kokonaisuutta on jo lähes mahdoton hahmottaa, eikä tiedonvälityksen kivijalka, luotettavuus pysy läheskään aina mukana.

Kansallisen mediatutkimuksen mukaan suomalainen sanomalehdistö on selvinnyt kilpailussa jopa erinomaisen hyvin. Huhut sanomalehdistön kuolemasta ovat sekä liioiteltuja että ennenaikaisia.

Sanomalehtiä lukee 95 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista. Se on kansainvälisesti erittäin kova luku.

Digilehtiä lukee nuorista aikuisista yli 90 prosenttia. Sitä vastoin painettujen lehtien lukijakunta on iäkkäämpää: yli 65-vuotiasta neljä viidestä eli 78 prosenttia lukee lehtensä paperilta. Moni lukee molempia.

Suomalaiset ovat säilyneet digitalisaation aikanakin lehdenlukijakansana, onneksi myös mitä ilmeisimmin kriittisenä sellaisena. Se, laatu on edelleenkin sanomalehdistön elämänlanka.

Forssan Lehti ja Hämeen Sanomat ovat pärjänneet hyvin, mistä kuuluu kiitos lukijoille.

Forssan Lehti on säilyttänyt asemansa. Hämeen Sanomien kokonaistavoittavuus on noussut ja myös painettu lehti on pitänyt pintansa.

Tiedon, paikallisten näkökulmien sekä ihmisläheisyyden tarve ei nykyajan myllerryksissä ole vähentynyt, vaan pelkästään lisääntynyt. Siihen ja punnitun tiedon luotettavuuteen nojaten haluamme lunastaa joka päivä lukijoiden luottamuksen.

Digitaalisuuden edetessä printtimedia on ollut isoissa vaikeuksissa tilausten vähentyessä, mikä on johtanut jatkuvaan sopeutumiseen ja jatkanut median keskittymistä.

Viimeisimmät Sanoman alueellista uutistoimintaa koskevat yt-neuvottelut ovat yksi pieni lisä pitkässä sarjassa.

Forssan Lehden onni on ollut julkaisijan pysyminen itsenäisenä maakunnallisena konsernina, jonka päätöksiä ei sanella kaukaa ja kasvottomasti.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti