Pääkirjoitukset

Tiukan vaalikamppailun toivoisi kiinnostavan – 50 prosentin haamuraja uhkaa aluevaaliäänestyksessä alittua

Tammikuiset aluevaalit ovat jo toiset korona-ajan vaalit. Viime touko-kesäkuussa äänestettiin turvavälein kuntavaaleissa, kuten Forssan kaupungintalolla. Kuva: Tapio Tuomela / FL
Tammikuiset aluevaalit ovat jo toiset korona-ajan vaalit. Viime touko-kesäkuussa äänestettiin turvavälein kuntavaaleissa, kuten Forssan kaupungintalolla. Kuva: Tapio Tuomela / FL

Ei hyvältä näytä. Vain muutaman viikon päästä pidettävät aluevaalit ovat jäämässä historiallisiksi myös kyseenalaisella tavalla. Niissä saavutetaan jopa todennäköisesti kaikkien tähänastisten vaalien pohjanoteeraus äänestysvilkkaudessa.

Forssan Lehden tänään julkistettava kysely kertoo masentavaa kieltä: vain vaivaiset 40 prosenttia noin tuhannesta kyselyyn vastanneesta kantahämäläisestä aikoo äänestää varmasti aluevaaleissa. Se on liian vähän! Lisäksi prosentti voi jäädä vieläkin alhaisemmaksi eli alkaa kolmosella.

Tähän asti 50 prosenttia on pidetty haamurajana, jota alhaisempi äänestysprosentti murentaa niin demokratiaa kuin myös suoraan vaalituloksen uskottavuuden.

Kanta-Hämeessä aluevaaleista tulee tiukka kisa kokoomuksen ja demareiden välillä. Asetelma on enemmän kuin tuttu niin eduskunta- kuin kuntavaaleistakin.

Ylen valtakunnallisessa kyselyssä (28.12.) kokoomus oli piikkipaikalla. Kun alla on lisäksi kuntavaalien voitto ja oppositioasema, voi vaaka hyvin kallistua puolueen hyväksi myös kantahämäläisittäin. Lisäksi laimea äänestysvilkkaus suosii perinteisen tapaan yleensä kokoomusta.

Kantahämäläisten on havahduttava kisan tiukkuuteen: jokaisella äänellä on merkitystä.

On pelastettava, mitä pelastettavissa on.

Aluevaaleissa valitaan päättäjät keskeiseen asemaan uusien hyvinvointialueiden ottaessa hoitaakseen ihmisten aivan tärkeimpinä pitämät palvelut. Terveyshän on tärkein?

Vaalit järjestetään jo pelkästään joulunpyhienkin takia hankalaan aikaan. Vaalikampanjointi ei ole päässyt kunnolla käyntiin ja on hakenut muotoaan.

Koronan viimeisin vaihe ja pahaan aikaan tulleet uusimmat rajoitukset vaikuttavat vääjäämättä vaaleihin. Kun ihmisten kehotetaan rajoittavan kontakteja ja osallistumista, he tekevät työtä käskettyä.

Puolueet ja myös yksittäiset ehdokkaat saavat ottaa osan vaalien laimeudesta omaan piikkiinsä. Räväkät ja selväsanaiset kannanotot ovat jääneet puuttumaan. Jos vaalikamppailu ei viriä välittömästi vuodenvaihteen jälkeen, ei hyvä heilu.

Uusimmat

Fingerpori

comic