Pääkirjoitukset

Toisen asteen tutkinto vaikka puolipakolla

Oppivelvollisuuden laajentaminen pyrkii puuttumaan myös syrjäytymiseen. Kuva: Tapio Tuomela
Oppivelvollisuuden laajentaminen pyrkii puuttumaan myös syrjäytymiseen. Kuva: Tapio Tuomela

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä oppivelvollisuusiän pidentämisestä ja oppivelvollisuuden laajentamisesta. Hallitusohjelman mukaan jokaiselle nuorelle taataan maksuton toisen asteen tutkinto.

Perin kauniilta kuulostava ajatus, mutta toteutus askarruttaa.

Nuorten osaamisen parantaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen ovat tarpeen, mutta keinoista on eripuraa.

Oppivelvollisuuden laajentaminen on nostattanut kovan äläkän etenkin SDP:n ja oppositiopuolue kokoomuksen välille. Kokoomuksen mukaan oppivelvollisuutta ei kannata sorkkia – eikä varsikaan nyt koronan vikuuttaessa julkista taloutta.

Vasemmistopuolueiden mukaan nyt on mitä kiireellisin aika toteuttaa uudistus.

Epäilyjä on ollut tarvittavista resursseita ja rahoituksesta, kun rahat eivät riitä oikein edes nykyiseen opetusjärjestelmään.

Lakiesityksen mukaan oppivelvollisuus päättyy vasta, kun nuori täyttää 18 vuotta tai suorittaa toisen asteen tutkinnon.

Uudistuksen myötä toisen asteen opiskelijoille olisivat maksuttomia myös tarvittavat välttämättömät oppimateriaalit ja työvälineet sekä pitkät koulumatkat. Maksuttomuus jatkuisi 20-vuotiaaksi.

Kustannukset on määrä korvata täysimääräisesti koulutuksen järjestäjille sekä koulumatkojen osalta opiskelijoille. Tästä ei ole luistaminen, tai muuten uudistus kääntyy itseään vastaan.

Erityisesti koulupudokkaat tarvitsevat erityistukea. Uudistus lupaa vahvistaa opinto-ohjausta.

Uudistuksen haasteena on tulla voimaan jo ensi vuonna elokuun alussa.

Oppivelvollisuuden suorittamisessa kannustin on perinteinen pakko, mutta viime kädessä vastuuta kantaa myös nuoren asuinkunta.

Opetusministeri Li Anderssonin (vas.) mukaan oppivelvollisuuden laajentaminen on historiallinen investointi suomalaisten osaamiseen ja työllisyyteen. Toivottavasti näin.

Yli 16-vuotiaiden oppivelvollisuuden lopullisista vaikutuksista ei kuitenkaan ole vielä varmuutta. On vain odotuksia.

Uusimmat

Näkoislehti

24.11.2020

Fingerpori

comic