Pääkirjoitukset

Turvallisuuden varjelu osaksi arkipäivää – Armeijan käyneelle ei voi jäädä epäselväksi, että koulutus tähtää sodan ajan tehtäviin

Reserviläisten valmiuksia pidetään yllä kertausharjoituksissa. Kätensä korona-aikana asianmukaisesti suojannut reserviläinen piteli rynnäkkökivääriään lokakuussa vuonna 2020. Kuva: Pekka Rautiainen
Reserviläisten valmiuksia pidetään yllä kertausharjoituksissa. Kätensä korona-aikana asianmukaisesti suojannut reserviläinen piteli rynnäkkökivääriään lokakuussa vuonna 2020. Kuva: Pekka Rautiainen

Totuttu ja erittäin vakiintunut suomalainen turvallisuusjärjestelmä on historiallisessa murroksessa, joka koskee aivan kaikkia. Suomi on puolensa valinnut.

Kansallinen ja kansainvälinen turvallisuus on yhteistä. Siitä on suora ja vahva linkki jokaisen suomalaisen ja kantahämäläisenkin elämään.

Ukrainan sodan yhteydessä on koettu jopa poikkeuksellinen samaistumisen aalto – etenkin Suomessa, koska häikäilemätön hyökkääjä on yhteinen itänaapuri.

Hyvin moni on tykönään ruvennut ajattelemaan arkipäivän turvallisuutta ja osaansa kansallisen turvallisuuden takaamisessa. Aikaisemmassa, ainakin osin hyväuskoisemmassa maailmassa sitä ei koettu yhtä tarpeelliseksi.

Ei ole ollenkaan ihme, että suomalaisten maanpuolustustahto on mittaushistorian eli vuoden 1976 jälkeen kaikkein korkeimmalla tasolla: yli neljä viidestä suomalaisesta on sitä mieltä, että maata on puolustettava aseellisesti, jos tänne hyökätään.

Ukrainalaisten esimerkki painaa. Hädän hetkellä todennäköisesti loputkin suomalaiset tulisivat samaan riviin, paitsi periaatteelliset pasifistit, joille kuuluu kaikki arvostus.

Kysymys omasta turvallisuusroolista on perustaltaan henkilökohtainen, on luonnollista ajatella aivan ensin itseään ja läheisiään.

Varusmieskoulutuksen saaneita on hakenut tavanomaista enemmän eroa reservistä eli hakeutunut täydennyskoulutuksen kautta siviilipalvelukseen. Puolustusvoimien Hämeen aluetoimiston kirjoissa reservistä sivariin hakeneita on ollut alkuvuonna kymmeniä ja koko maan mitoissa luku on noin 3 000.

Määrä ei ole suuri koulutetun reservin yhteismäärään suhteutettuna, eikä ainakin osin luonnollisena pidettävästä siirtymästä ole tarpeen huolestua.

Lisäksi virtaa on ollut myös toiseen suuntaa: siviilipalvelusvelvollisia on aikaisempaa enemmän hakeutunut asevelvollisiksi.

Vapaassa maassa ja onneksi edelleenkin pysyvän rauhantilan vallitessa on mahdollisuus valita. Kaikki yhteistä turvallisuutta tukevat tehtävät ovat arvostettavia. Maata ei puolusteta yksin asein.

Suomalainen asevelvollisuusjärjestelmä on kautta historiansa nauttinut suurta ja yhtäläistä hyväksyntää.

Kaikki huhut intin kuolemasta ovat ennenaikaisia ja täysin paikkansapitämättömiä.

Suomalaiset nuoret miehet – ja myös osa naisista – suorittaa asepalveluksensa ajallaan ja tunnollisesti. Se on vahvan reservimme tärkein kulmakivi, eivät yksin uudet asejärjestelmät, hävittäjät ja ohjukset, vaan ihmiset. Näin on Natossakin.

Suomen puolustusvoimat on monien uudistusten kautta kehittänyt koulutusjärjestelmäänsä seuraten aina ajan ja asevelvollisten vaatimuksia. Sitä on jatkettava. Jokainen asevelvollinen on koulutettava sellaiseen reservin tehtävään, jossa hän voi parhaiten ja motivoituneena palvella isänmaataan.

Järjestelmän perustarkoitus on vakavaakin vakavampi. Kenellekään armeijan käyneelle ei ole pitänyt jäädä epäselväksi, että koulutus tähtää sodan ajan tehtäviin ja yhtenäisenä joukkona toimimiseen.

Parasta maanpuolustusta on luja tahto ja yhtenäinen kansa. Siihen seinään Venäjä törmäsi Ukrainassakin.

Fingerpori

comic