Pääkirjoitukset

Tyykikylän kuosit kutsuvat japanilaisia

Ulla Nummikosken japanilaisvaikutteinen kuosi. Kuva: Tapio Tuomela /FL
Ulla Nummikosken japanilaisvaikutteinen kuosi. Kuva: Tapio Tuomela /FL

Forssan kaupunki syntyi tunnetusti tekstiiliteollisuuden juurille. Tekstiiliperinne sykkii Forssassa yhä.

Vahvan tekstiiliteollisuuden peruina kaupungin keskustassa seisoo komeita punatiilisiä rakennuksia ja museossa voi ihastella lukuisia kuoseja.

Kankaita on Forssassa painettu ja suunniteltu vuosikymmeniä.

Forssalaistaustaiset painokankaat ovat levinneet pitkälle ja kurkottavat nyt Japaniin saakka.

Forssan kuosit pääsevät Japaniin Finlaysonin tekstiilihistoriaa esittelevän suurnäyttelyn matkassa.

Näyttely kirkastaa Finlaysonin brändiä ja Suomi-kuvaa japanilaisten silmissä, kun se kiertää parin vuoden aikana Japanin seitsemän suurkaupunkia.

Japaniin nyt matkaavat kuosiluonnokset ja painokankaat ovat edustava otos paikallisen Kuosikeskuksen kokoelmia.

Kauan odotettu Forssan museon Kuosikeskus on kesällä avautumassa kävijöille Kehräämöllä entisen lankavärjäämön tiloissa.

Forssan museon urakoima osuus näyttelystä on merkittävä.

Alkusysäyksen näyttelylle antoi nykyisen Finlaysonin lisenssisopimus japanilaisen Uniqlo-vaateketjun kanssa.

Forssalaiskuoseilla on osansa kulttuuriviennissä, vaikka Finlayson ei ole aina osannut liiketoiminnassaan arvottaa historian osuutta samalla tavalla kuin museo.

Yhtiö voi sopimuksen puitteissa hyödyntää Forssan museon ylläpitämää kuosinäytekokoelmaa.

Suomella on vahva brändi Japanissa. Suomalainen muotoilu, puutuotteet ja muumit ovat vieneet hyvää viestiä.

Japanilaismatkailijoiden määräkin Suomessa oli noususuunnassa ennen koronaepidemiaa.

Forssan pienellä mutta edustavalla museolla on periaatteessa hyvät eväät ottaa koronarajoitusten poistuessa vastaan myös japanilaisia vieraita.

Esiteltävää kuoseissa riittää ja se onnistuu Reika Vesalan ansiosta myös japanin kielellä.

Forssaan on vuosia kaivattu valtakunnallista matkailullistakin vetonaulaa, jollaiseksi Kuosikeskuksella on mahdollisuuksia. Se on elävää kulttuuriperintöämme.

Historialla, tarinallisuudella on vetovoimaa. Ja tarinoita meillä pumpulienkeleiden tyykikylässä riittää.

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti