Pääkirjoitukset

Uusi sopimisen malli tehtaille puoliväkisin

Metsäteollisuudella on ympäri Suomea yhä yli 150 tuotantolaitosta, joiden työehdoista on tähän asti neuvoteltu yhdessä paikassa. Kuva: PEKKA KARHUNEN
Metsäteollisuudella on ympäri Suomea yhä yli 150 tuotantolaitosta, joiden työehdoista on tähän asti neuvoteltu yhdessä paikassa. Kuva: PEKKA KARHUNEN

Työnantajia edustavan Metsäteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Hämälä kertoi pari päivää sitten, että neuvottelut työehdoista siirretään alan yritysten ja henkilöstön välillä käytäviksi.

Metsäteollisuus ei siis enää neuvottele työehdoista sopijaosapuolena nykyisten sopimusten päätyttyä.

Päätöstä kuvailtiin historialliseksi, aivan perustellusti. Taakse jää toisenlaista suomalaista sopimisen kulttuuria vuosisadan ajalta.

Hämälän mukaan metsäteollisuudessa ei ole tarkoitus alentaa palkkoja, vaan parantaa kilpailukykyä. Toisenlaisiakin arvioita – jopa aggressiivisia – on julkisuudessa nähty.

Metsäteollisuudella on edelleen ympäri Suomea yli 150 tuotantolaitosta, joiden työehdoista on neuvoteltu yhdessä paikassa ja ehkä satojen kilometrien päässä tehtaista.

Metsäteollisuus totesi, että erilaisissa tilanteissa oleville, keskenään erilaisille yrityksille sopii paremmin työehdoista sopiminen paikallisemmalla tasolla.

Paperiliitto on esiintynyt asiassa huomattavan rauhallisesti. Se neuvottelee jäsentensä työehdot tulevaisuudessakin.

Paperiliiton hallitus kutsutaan koolle käymään läpi Metsäteollisuuden ry:n ilmoitusta ja sen vaikutuksia alan työehdoista sopimiseen.

Maltillinen ja rakentava tyyli voikin olla jatkossa valttia, kun uusi sopimisen malli tulee puoliväkisin metsäalan yritysten tasolle. Etukäteen riehumalla ei voiteta luottamusta tai sopimusneuvottelua.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) nosti jälleen isänmaallisuuden esiin – soimaavaan sävyyn. Opetusministeri Li Andersson (vas.) puolestaan puhui lähinnä puoluejohtajan suulla ja roimi ratkaisua.

Metsäteollisuuden linjauksessa on kyse politiikasta ja halusta heikentää työehtoja, ei mistään muusta, Andersson kirjoitti. Jää nähtäväksi, onko tällainen ministerin kiihtyminen järkevää.

Muillakin aloilla varmasti mietitään, mitä uusi malli voisi tarkoittaa. Yrityksen kasvu ja työpaikkojen luominen on yhä sekä työnantajien ja työntekijöiden etu, samoin kuin Suomeen kohdistuvat investoinnit.

Uusimmat

Näkoislehti

28.10.2020

Fingerpori

comic