Pääkirjoitukset

Vakava muistutus laivaliikenteen vaaroista

Viking Amorella makaa pohjassa Järsön saaren edustalla ja odottaa hinausta korjaustelakalle Turkuun.
Arkistokuva.

Onnettomuustutkintakeskus selvittää, miksi Viking Amorella ajoi jo toistamiseen karille lähestulkoon samassa paikassa Ahvenanmaan saaristossa.

Sunnuntainen pohjakosketus on kummallinen sattuma: lähes identtinen haveri sattui myös vuonna 2013. Tuolloin syynä oli sähkövika. Nyt Viking Linen toimitusjohtajan käsityksen mukaan syynä on joko tekninen vika tai inhimillinen erehdys (mm. Yle 20.9.).

Paljastui onnettomuuden syyksi mikä tahansa, se on vakava muistutus Itämeren ja Ahvenanmaan lähivesien laivaliikenteen vaaroista. Sokkeloinen saaristo ei ole sattumaa.

Niin tekniikka kuin ihmistoimintakaan ei ole täydellistä, ja onnettomuuksia voi sattua. Karilleajon syyn lisäksi on syytä selvittää ja käydä tarkasti läpi, miten evakuointi ja pelastustyöt sekä viranomaisten ja varustamohenkilökunnan yhteistyö sujuivat ja mitä niissä on parannettavaa.

Aina kun Itämeren autolautoille sattuu jotakin, mieliin palaa murheellinen 28. syyskuuta 1994 ja Estonia. Itämeren lauttaliikenteessä oli aika ennen katastrofia ja sen jälkeen. Turvallisuus otetaan vakavasti, koska muuta vaihtoehtoa ei ole.

Viking Amorella karahti kiville jopa poikkeuksellisen suosiollisissa olosuhteissa: keskellä heikkotuulista sunnuntaipäivää, kun Itämerta oli vasta joitakin päiviä aikaisemmin pyyhkinyt raju syysmyrsky.

Pohjakosketuksesta huolimatta alus säilyi ilmeisesti miehistön hallinnassa, ja myös evakuointialukset pääsivät sen lähelle.

Henkilövahinkoja ei sattunut. Toki järkytys oli sekä laivalla ja myös maissa melkoinen siitäkin huolimatta, että nopeasti kerrottiin, ettei Amorella ollut uppoamisvaarassa.

Aluksen matkustajamäärä oli vain murto-osa siitä, mitä siihen mahtuu eli vain runsaat 200, kun alus vetää enimmillään 2 800 ihmistä. Pienehkön matkustajajoukon evakuointi on aivan toista kuin lähes kolmentuhannen ihmisen.

Itämeren laivaliikenne seilaa pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa koronarajoitusten vuoksi. Nyt vähäinen matkustajajoukko – eli korona – oli muiden mukana onni onnettomuudessa.

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat

Näkoislehti

22.10.2020

Fingerpori

comic