Pääkirjoitukset

Velkarahalla alkaa taas olla hintansa – Korkojen nousu ei koettele vain kotitalouksia vaan myös myös korviaan myöten velkaantuneita valtioita

EU:n liput liehuvat vaimeasti Euroopan keskuspankin edustalla Frankfurt Am Mainissa.. Kuva: Daniel Roland/ AFP/ Lehtikuva

Suomalaisetkin kuluttajat ovat alkaneet viime aikoina tuntea yhä kipeämmin nahoissaan hintojen nopean kallistumisen, kun esimerkiksi energiasta ja ruuasta on pitänyt maksaa paljon enemmän kuin aiemmin.

Keskeinen syy löytyy Venäjän Ukrainaan kohdistamasta raa’asta hyökkäyssodasta, mutta taustalla vaikuttaa muitakin tekijöitä kuten kysynnän voimistuminen tarjontaa suuremmaksi koronan pahimman vaiheen hellitettyä.

Ikään kuin hintojen nousussa ei olisi tarpeeksi, jatkossa kuluttajat joutuvat maksamaan asuntolainoistaankin kovempaa hintaa kuin mihin on totuttu koko viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. Euroopan keskuspankki (EKP) antoi torstaina esimakua tulevasta nostamalla ohjauskorkojaan ensi kertaa sitten vuoden 2011.

Yllättävää päätöksessä ei ollut kuin se, että korkoja korotettiin kaksin verroin enemmän kuin EKP oli etukäteen antanut ymmärtää. Eikä tässä edes kaikki, sillä pääjohtaja Christine Lagarde teki samalla selväksi, että korkoja on tarpeen nostaa lisää syksyn tullen.

Kiristämällä rahapolitiikkansa EKP yrittää kukistaa samaa peikkoa, joka parhaillaan kurittaa kuluttajia. Peikon nimi on tietenkin inflaatio, joka kiihtyi euroalueella kesäkuussa kaikkien aikojen ennätyslukemiinsa eritoten juuri energian kallistumisen takia.

EKP ei usko energian halpenevan nopeasti, joten se varautuu nostamaan korkoja entisestään tulevissa kokouksissaan. Jos ja kun näin tapahtuu, se ei voi olla vaikuttamatta myös kotitalouksien asuntolainojen korkoihin. Siten nykyinenkin lainanottajasukupolvi joutuu oppimaan kantapään kautta, että velkarahalla on yleensä hintansa, vaikka pitkään kestänyt nolla- ja jopa miinuskorkojen aika erehdytti monet luulemaan toisin.

Korkojen nousu ei koettele vain kotitalouksia, sillä entistä paljon vaikeampaan tilanteeseen joutuvat myös korviaan myöten velkaantuneet valtiot. EKP lupaa jo tukea euromaita, joiden velan korot uhkaavat nousta yli äyräiden kiristyvän rahapolitiikan seurauksena. Suurin huoli kohdistuu Italiaan. Saapasmaan korot singahtivat nousuun jo viime kuussa, eikä entisen keskuspankkijohtajan Mario Draghin hallituksen kaatuminen tällä viikolla ollut omiaan helpottamaan tilannetta.

Italia on euroalueen suurimpia talouksia, joten sen horjumisella olisi vakavia vaikutuksia myös Suomen talouteen. Siksi meilläkin on syytä toivoa, että tulevat vaalit nostavat Italiassa valtaan hallituksen, jonka uskottavuus talouskurin vaalijana olisi edes lähimain samaa tasoa Draghin kaatuneen hallituksen kanssa.

Uusimmat

Fingerpori

comic