Pääkirjoitukset

Ydinvoimasta on tullut melkein kaikkien kaveri – Vihreiden olisi rehellistä eritellä perusteet linjanmuutokseen

Olkiluodon kolmosydinvoimala Eurajoella viime syyskuussa. Alun perin nyt käynnistymässä olevan laitoksen piti valmistua vuonna 2009. Kuva: Heikki Saukkomaa
Olkiluodon kolmosydinvoimala Eurajoella viime syyskuussa. Alun perin nyt käynnistymässä olevan laitoksen piti valmistua vuonna 2009. Kuva: Heikki Saukkomaa Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Sanna Marinin (sd.) hallituksen aikana on tapahtunut dramaattinen muutos, josta ei ole kovin paljon kohistu. Hallituspuolue vihreistä on tullut ydinvoimaa kannattava puolue.

Aikaisemmin ydinvoima on ollut vihreille punainen vaate. Talouselämä-lehdessä puolueen takinkäännön nostaa kiitellen esille forssalaistaustainen päätoimittaja Jussi Kärki. Vihreät on aikaisemmin jättänyt kaksi kertaa hallituksen ydinvoiman takia (TE 4.1.)

Ensimmäinen hallitusoven kolahdus liittyi viidettä ydinvoimalaa eli Olkiluoto 3:a koskeneeseen periaatepäätökseen vuonna 2002 ja toinen Fennovoiman lupaan 2014. Nyt on täysin uusi ääni kellossa.

Puolueen tuoreessa, vuosien 2020–2028 periaateohjelmassa sanotaan: ”Energiatalouden tulee olla tehokasta, perustua päästöttömiin tai vähäpäästöisiin energiamuotoihin ja hyödyntää kaikkia kestäviä ratkaisuja, jotka vähentävät fossiilisten polttoaineiden käyttöä.”

Kun puhutaan ”kaikista kestävistä ratkaisuista”, joukkoon kuuluu myös ydinvoima, vaikka sitä ei periaateohjelmassa mainitakaan.

On erinomaista, että puolueet pystyvät näin tärkeissä asioissa muuttamaan piintyneitäkin kantojaan, mutta rehellistä olisi myös eritellä perusteet linjanmuutokseen.

Ilmeisesti aiemmat ydinvoiman kiihkeään vastustamiseen ajaneet periaatteelliset asiat ovat jääneet sen keskeisimmän, eli ilmastonmuutoksen vastustamisen jalkoihin.

Kun vihreät on kelkkansa kääntänyt, ydinvoimalle ei jää puoluekentässä juuri vastustajia. Se luo pohjaa myös päätettäessä Fortumin Loviisan laitosten jatkokäytöstä.

Suomelle erittäin olennainen päätös on valmisteilla, kun EU:ssa ollaan määrittelemässä ydinvoima ”vihreäksi” energiamuodoksi. EU-komissiossa luonnosvaiheessa oleva ja vielä kiistelty asia liittyy taksonomiaan eli EU:n kestävän rahoituksen luokitteluun.

EU-luonnoksen mukaan ydinvoima saisi ”ekomerkin”, jos maa, jossa voimala sijaitsee, pystyy osoittamaan jätteen loppusijoituksen turvallisuuden.

Ydinvoima on edelleen ydinvoimaa, jonka turvallisuudesta ja ydinjätteen loppusijoituksesta on huolehdittava.

Uusimmat

Fingerpori

comic