Pääkirjoitukset

Yltääkö aluevaalien äänestysaktiivisuus 50 prosenttiin vai jääkö lukema ponnettomien eurovaalien tuntumaan, se ratkaistaan tänään sunnuntaina

Ratkaisun paikka, äänestyskoppi. Kuva: Tapio Tuomela
Ratkaisun paikka, äänestyskoppi. Kuva: Tapio Tuomela

Ensimmäiset aluevaalit ratkaistaan tänään vaalipäivänä. Isoihin kysymyksiin kuuluu vaalien äänestysprosentti, kun vertailukohtaa ei ole.

Mielipidetutkimusten perusteella on pelätty, että äänestysaktiivisuus yltää hädin tuskin 40 prosenttiin, vaikka aluevaltuutetut ovat jatkossa Suomessa paljon vartijoina päättäessään alueellisista sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimesta. Hyvinvointialueen merkitys on valitettavasti jäänyt osalle äänestäjiä vieläkin epäselväksi.

Ennakkoäänestys on nostanut toivoa, että aluevaaleissa on sittenkin mahdollista ylittää kelvollinen 50 prosentin äänestysaktiivisuus, jos vielä vastaava osuus äänestäjäkunnasta tarttuisi toimeen vaalipäivänä.

Ennakkoon äänensä on antanut jo joka neljäs kantahämäläinen. Maakunnassa innokkaimpia olivat Forssan seutukunnan äänestäjät.

Valtakunnallinen ennakkoäänestysprosentti oli Kanta-Hämettä parempi: 26,3 prosenttia.

Viime kesän kuntavaaleissa kantahämäläisistä äänesti ennakkoon 31,1 prosenttia ja kaikista suomalaisista 33 prosenttia. Kuntavaaleissahan lopullinen äänestysaktiivisuus lopahti alhaisemmaksi 70 vuoteen: 55,1 prosenttiin. Kanta-Hämeessä kuntavaalien äänestysprosentti oli 53,4.

Tällä osviitalla äänestysaktiivisuus jäisi aluevaaleissa koronapandemian varjossa alle tuon 50 prosentin.

Aluevaalien olisi hyvä lyödä ainakin vieraiksi koetut eurovaalit, joiden suosio on pysytellyt Suomessa vain hiukan yli 40 prosentin äänestyslukemissa. Europarlamenttivaaleissa 2019 äänestysaktiivisuus nousi 42,7 prosenttiin, kun edellisissä eurovaaleissa lukema on vaihdellut 40–41 prosentin tuntumassa.

Heikko äänestysaktiivisuus voi tuntua nololta, mutta se ei sinällään näivetä demokratiaa. Jokaisella äänioikeutetulla on kuitenkin oikeus äänestää.

Alhainen äänestysinto saattaa kuitenkin pidemmän päälle lisätä väestöryhmien välistä polarisaatiota, jos valtaa jakavat aina samat väestönosat ja toiset jättäytyvät sivuun yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Se olisi surkea vaihtoehto.

Tänään on historiallinen valinnan paikka.

Uusimmat

Fingerpori

comic