Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielenterveys, työttömyys sekä hoitajien pakkorokotukset – Nyt pitää lähteä yhteisvoimin tekemään asioita, vihdoinkin terveempään suuntaan

Huolenani koronan keskiössä on nuorisomme mielenterveys, työttömyys sekä hoitajien pakkorokotus.

Näin vaalien alla olemme lukeneet paljon siitä, että pitää panostaa lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin ja nopeuttaa palveluiden pariin pääsemistä. Tämä on tullut esiin jokaisen puolueen ehdokkailta ja hyvä niin.

Ehkä kuitenkin tärkein puuttuu? Kovinkaan moni ei ole kuitenkaan maininnut ennaltaehkäisevästä toiminnasta mitään. Emme voi vain jatkaa elämää lisäämällä mielenterveyspalveluja ja -hoitopaikkoja, vaan ongelmiin pitää puuttua jo niiden varhaisessa vaiheessa. Meidän pitää ottaa tämä asia vakavasti ja alkaa puhumaan siitä ääneen.

Ensinnäkin, miksi lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat niin hurjassa kasvussa? Voiko korona olla syyllinen kaikkeen? Ei voi eikä se ole! Ennen koronaa oli jo nähtävissä uhkakuvat. Muun muassa Pisa-tulosten tippuminen sekä lasten kunnollisen laskutaidon puute ovat jo sellaisia asioita, joiden pitäisi alkaa soittamaan hälytyskelloja. Yksi iso kysymys on, että mitä oli toisin, 2000-luvun vaihteessa? Meidän pitää ottaa ennaltaehkäisyyn nyt kunnollinen ote, jotta saisimme lapset ja nuoret voimaan paremmin.

Koululla on iso merkitys tässä asiassa. Kaikesta emme voi tietenkään tietää, mutta jo se, että peruskoulusta päästetään maailmalle nuoria, jotka eivät osaa kirjoittaa eivätkä lukea?!? Ei saa olla näin! Kuinka nämä nuoret pääsevät ikinä työelämään kiinni? Antaa lasten olla lapsia ja nuorten nuoria, mutta se tie kasvuun pitää muuttua. Lastemme niskaan ei pidä kaataa kaikkia maailman murheita ja yrittää tehdä heistä aikuisia ennen kuin on sen aika, vaan ohjataan, opastetaan ja neuvotaan heitä kuitenkin oikeaan suuntaan. Mikään ei muutu nopeasti ja siksi ennaltaehkäisevät toimet ovatkin tärkeitä ja niihin pitää myös panostaa.

Työttömiin on myös panostettava. Työttömien kuntouttava työtoiminta tulee myös hyvinvointialueen hoidettavaksi, eli aluevaltuutetut ovat todella tärkeiden asioiden äärellä. Työpaikat ja tekijät eivät tällä hetkellä kohtaa. Toivotaan, että saamme jatkossa paremmat avaimet hoitaa myös työttömien asioita. Tukitoimia tarvitaan kuitenkin hyvin erilaisille ihmisille. Tätä en nyt näe tapahtuvan.

Lisäksi hoitoalalla tapahtuu outoja asioita. Esim pakkorokotuspykälän tuominen hoitoalalle on todella iso virhe. Kuinka vanhustemme, lasten ja nuorten sekä muiden hoitoa tarvitsevien tulee käymään, ehkä jo helmikuun aikana? Kuinka moni hoitaja vaihtaa alaa, ja samaan aikaan hoitajamitoituksessa pitäisi mennä jo seuraavalle tasolle. WHO on jo linjannut, että koronan saa lähiviikkojen aikana puolet Euroopan väestöstä. Joten odotamme siis vain vuoroamme. Toivottavasti tauti hiipuu myös riskiryhmillä ja voisimme jatkaa normaalia arkea.

Nyt pitää unohtaa politiikka ja lähteä yhteisvoimin tekemään asioita, vihdoinkin terveempään suuntaan. Iso vuori on edessämme, ottakaamme se haasteena vastaan.

kunnioittavasti

Jukka Lintukangas PS

aluevaaliehdokas, Humppila