Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide: Piikitys on jatkunut koko iän ja hyvä niin

Calmet-rokotuksella -40 luvun alussa alkoi meikäläisen piikitys ja on jatkunut 82 vuotta, toivottavasti kolmas koronapiikki ei olisi se viimeinen piikki.

Kaikkien tautien nimeä en edes muista, isorokko, tulirokko, tuhkarokko, jäykkäkourustus, influenssa, ym.

Ja sama piikitys jatkui armeija-aikana. Parolassa sain 11 piikkiä, joista meille ei kerrottu muuta, mitä vanhat jermut kertoivat, että pahin piikki olisi se ”pansaripiikki”, sillä se pistetään rintalihakseen ja selkälihakseen yhtä aikaa.

Parin vakavan sairauden aikana en edes tiedä, montako piikkiä minuun pistettiin, mutta sen tiedän, että niiden avulla lääkärit leikkasivat ja sain terveyteni takaisin.

Minun mielestäni teillä pitää olla paljon hyvää onnea, sillä maailman ilmasto on muuttunut minunkin aikana, joten onnea teille, jotka meinaatte pärjätä ilman piikitystä.

TWE