Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tytöt on saatava kouluun Afganistanissa – Muu maailma ei voi katsoa sivusta inhimillistä katastrofia, kun nälänhätä uhkaa miljoonia afganistanilaisia

Maailma järkyttyi syvästi kesällä 2021, kuinka nopeasti Afganistan joutui radikaali-islamilaisen Talibanin hallintaan amerikkalaisjoukkojen vetäydyttyä.

Ääriliikkeen johto oli pysytellyt pitkään maan alla ja oli syytä pelätä pahinta: aivan ensimmäiseksi hirmuhallinnon kostotoimia maan syrjäytetyn hallituksen ja länsimaiden kanssa yhteistyössä toimineita kohtaan. Kabulin hätäevakuoinnit olivat polttopisteessä Suomessakin.

Taliban on kuitenkin osoittanut onneksi ainakin jonkinlaista halua – ilmeisen pakon sanelemana – vuoropuheluun lännen kanssa, mistä on ollut osoituksena sen osallistuminen tiistaina Oslossa päättyneisiin neuvotteluihin (Yle 26.1.).

Norjan hallitus on ollut asiassa kiitettävän aloitteellinen ja perusteetkin ovat pätevät: poliittisen tilanteen ja pakotteiden ei saa antaa johtaa vielä nykyistä pahempaan humanitaariseen katastrofiin.

Erityistä huolta on ollut syytä jatkuvasti kantaa Talibanin monin tavoin alistamien naisten ja lasten kohtalosta.

Yksi vähimmäisvaatimuksista on tyttöjen koulunkäynnin turvaaminen. Taliban on vakuutellut, että se toteutuu maaliskuussa. Norjan pääministerin Jonas Gahr Stren mukaan asia on tehty Oslon neuvotteluissa selväksi. Vielä akuutimpi asia on humanitaarisen avun saaminen perille.

Talibanin johto on halunnut valtaanpääsystään alkaen hälventää pelkoja ja epäluuloja (Yle 18.8.2021), riisua yltään hirmuhallinnon synkkää kaapua. Takana on yksi tarkoitus: vakiinnuttaa ääri-islamilainen valta Afganistanissa pysyväksi olotilaksi. Kysymys on myös rahasta, länsimaiden jäädyttämistä 10 miljardin dollarin varoista, joita Taliban kipeästi tarvitsee.

Yleistä kansainvälistä tunnustusta Taliban ei hallinnolleen ole saanut, eikä sen paremmin ansaitsekaan.

Muu maailma ei voi katsoa sivusta inhimillistä katastrofia, jonka kärjistymistä on osattu pelätä jo puolisen vuotta. Nälänhädän arvioidaan uhkaavan jopa 23 miljoonaa afganistanilaista. Kokonaan ei ole suljettu pois sekään, että hädänalaiset ihmiset lähtisivät joukoittain pakolaisiksi kohti Eurooppaa.