Sotauutiset ovat aina murheellisia, hyvin ahdistaviakin. Silti niillä on taas aikansa. Emme voi sulkea silmiämme ja korviamme ihmisten hädältä.
Ukrainan sodan viimeisimmän vaiheen ensimmäinen viikonloppu sisälsi kaiken uutiskaaoksen keskellä erittäin merkittävän havainnon: Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei ole sellaista riemumarssia Kiovaan kuin mitä ilmeisimmin on kuviteltu presidentti Vladimir Putinin todellisuudesta vieraantuneessa lähipiirissä. Kaikkea muuta.
Ukrainan puolustusrintama on kestänyt valtavasti paljon ennakoitua paremmin. Hyökkäys on monin paikoin onnistuttu pysäyttämään.
Ukrainan armeija taistelee urhoollisesti maansa jokaisesta neliömetristä, ja taistelun takana on koko kansa, tasan samaan tapaan kuin Suomi ja suomalaiset talvisodassa.
Venäläisjoukot ovat rosvoretkellä ja tietävät sen. Suunnitelma on jo epäonnistunut, jos ja kun tarkoitus oli tehdä nopea sotatoimi, propagandakielellä ”rajoitettu sotilasoperaatio” ilman omia tappioita.
Vielä Krimin valtauksen yhteydessä vuonna 2014 lähes kaikki oli toisin: ukrainalaisten rivit rakoilivat, eivätkä kansainvälisen yhteisönkään reaktiot olleet läheskään sellaisia kuin nyt. EU oli hampaaton, kun nyt taas toivo on virinnyt – edes tämän kerran – päättäväisesti esiintyvän unionin puolesta.
Kukaan ei osannut ennakoida, miten laajan, voimakkaan ja päättäväisen kansainvälisen vastareaktion hyökkääjä saa vastaansa. Tuskin koskaan on koettu mitään vastaavaa.
Venäjän kohtaama taloussulku on historiallisen kattava. Tuloksista ei tiedä vielä kukaan, mutta raha on lopultakin konsulteista julmin. Moraalinen murskahäviö on jo täysin varma. Tästä ei Putin nouse enää edes oman kansansa, venäläisten silmissä, eikä koskaan kansainvälisesti.
Kysymyksessä ei ole vain Ukrainan vapaus, vaan koko maanosan tulevaisuus. Jos menetämme Ukrainan, menetämme samalla osan itsestämme. Nyt myös Euroopan unioni voi lunastaa ainakin jollakin tasolla uuden tulevaisuutensa.
Venäjän kansalaisilla on vain hyvin rajalliset mahdollisuudet saada todenperäistä kuvaa tapahtumista. Venäläiset elävät valheessa. Ratkaisu voikin olla siinä, kun asia paljastuu heille riittävän laajasti. Sen pitäisi olla jo paljastunut! Onneksi on Internet. Yksi iso puute kuitenkin on: Venäjällä ei ole oppositiota eli vastavoimaa Putinille.
Apu Ukrainalle voisi olla tehokkaampaakin, mutta ainakin siihen on laajaa tahtoa ja valmiutta. Sitä pitää tehostaa!
Tavallisten kansalaisten rauhanaktiivisuus on merkki toivosta, siitä, että aseet eivät saa sanella kansakuntien kohtaloa.
Näin on toivottu luonnollisesti lukemattoman monia kertoja aikaisemminkin, mutta niin vain pitää tehdä. Se on ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin passiivinen ahdistuminen sodan tai sen uhkan alla. Pelon ei saa antaa lamauttaa.
Suomi ei ole nyt uhattuna. Lisäksi: jos joskus olemmekin, ei meidänkään tarvitse jäädä yksin. Se on pieni lohtu, jonka voimme saada omaksi mielenrauhaksemme Ukrainan kansan karusta kohtalosta.