Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hoitajien mitta on täysi eikä myötätunto enää riitä – Hoitajien palkankorotustoiveet ovat ymmärrettäviä

Hoitajien lakko ruuhkauttaa Kanta-Hämeen päivystyksen jo nyt. Sairaanhoitopiirien johtajien mukaan lakko kasvattaa hoitojonoja enemmän kuin korona.

Tehy ja Super aloittivat hoitajalakon perjantaiaamuna kuuden sairaanhoitopiirin alueella.

Kanta-Häme ei ole toistaiseksi lakon piirissä, mutta jos lakko venyy, liittyvät siihen Kanta-Hämeenkin tehyläiset ja superilaiset.

Ensimmäisessä vaiheessa noin 25 000 hoitajaa vaatii palkkoihinsa korotusta. Tehy ja Super haluaisivat viiden vuoden ohjelman, jossa palkat nousivat vuosittain 3,6 prosenttia sopimuskorotusten lisäksi.

Ala kärsii hoitajapulasta. Viiden vuoden palkkaohjelmalla etujärjestöt pyrkivät nostamaan alipalkattuna pidetyn työn houkuttelevuutta.

Hallitus ei haluaisi sotkeentua hoitajien lakkoon, mutta niin se on jo tehnyt.

Jo koronan aikana lukuisten ministereiden kuultiin sanovan, kuinka kovilla olevat hoitajat ansaitsevat säällisen korvauksen tehdystä työstään.

Hoitajat tyrmistyivätkin huolella, kun perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) käynnisti lainsäädäntövalmistelun, jolla voitaisiin turvata kiireellisten potilaiden hoito myös lakon aikana eli määrätään osa hoitajista töihin myös lakon aikana.

Lain säätämisen taustalla on aluehallintoviranomaisten huoli kansalaisten kiireellisestä hoidosta.

Työtaistelun vaikutukset näkyvät muuallakin kuin lakkopaikkakunnilla. Ainakin Etelä-Pirkanmaalta ohjataan potilaita kiireelliseen hoitoon Hämeenlinnaan.

Lakon jatkuessa kansalaiset voivat myös itse laskea yksi plus yksi ja suunnata hoitoon alueille, joihin lakko ei ole vielä edennyt.

Hoitajien lakko pitkittää hoitoon pääsyä ja hoitojonoja.

Kansa on solidaarinen hoitajia kohtaan, mutta tunne ei välttämättä kestä kovin pitkään, jos hoitoon pääsy viivästyy entisestään tai oma terveys on lakon vuoksi vaarassa.

Suurten sairaanhoitopiirien johtajat ovatkin arvioineet, että lakko aiheuttanee pidemmät jonot kuin korona. Laskua maksetaan pitkään ja hartaasti.

Kaikesta huolimatta hoitajien palkankorotustoiveet ovat ymmärrettäviä.

Toivottavasti sopu löytyy ja molemmat osapuolet ovat valmiita tulemaan vastaan.