Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide: Synkkä visio Forssan kouluverkon tulevaisuudesta – Oppilasmäärä kyllä vähenee, mutta ei näyttäisi romahtavan pikaisesti

Arvoisa kaupunginvaltuutettu, Tero Ahtola, kiitos vastauksestanne Forssan Lehden mielipidepalstalla kiirastorstaina 14.4.2022.

Vakuutitte, että Keskuskouluun ei ole tulossa lähiaikoina isoa peruskorjausremonttia. Esimerkkinä kelvottomasti toteutetusta remontista voi pitää esimerkiksi Hämeenlinnan yhteiskoulun peruskorjausta, artikkeli YLE Hämeenlinna sivuilla 9.4.2022.

Vastinekirjoituksestanne saa karun kuvan Forssan tulevaisuudesta.

Ennakoitte, että 2030-luvulla Forssassa tarvitaan vain yksi yläkoulu. Akvarellin yläkoulu on mitoitettu nykyisen Kuhalan koulun oppilasmäärälle. Vastineenne perusteella näyttää siltä, että oppilasmäärä enemmän kuin puolittuu Forssassa reilussa kymmenessä vuodessa. Nyt Kuhalassa on vähemmän yläkoulun oppilaita kuin Keskuskoulussa.

Ne oppilasmääräennusteet, mitä minä olen nähnyt, eivät ole yhtä masentavia. Oppilasmäärä vähenee, mutta ei näyttäisi romahtavan pikaisesti.

Ennustaminen on vaikeaa, tulevaisuuden ennustaminen on erityisen vaikeaa. Minä olen toiveikkaampi.

Kunnioittaen

Timo Kalervo Nukari