Kansanedustaja Heinonen kirjoitti jälleen tunteikkaan puolustuspuheen Natosta ja turvatakuista (FL 27.4). Kirjoitus oli yksi monista, joita hän on Natosta kirjoittanut vuosien varrella ja poikkeuksetta Nato on niissä esiintynyt myönteisessä valossa. Tällä kertaa hän ei enää kirjoittanut ”aikaikkunoista” tai ”Nato-optioista”, sillä Suomi on menossa Natoon niin että oven karmit ryskää. Kansanedustaja Heinonen voi pian huokaista, Suomi on turvassa.
Kansanedustaja Heinonen kirjoitti, että ”Putinille ei riittänyt edes perinteinen sota”. Heinonen tarkoittanee ns. sodan oikeussääntöjä, jonka oikeuden perustan muodostavat Geneven neljä sopimusta vuodelta 1949 sekä niiden lisäpöytäkirjat. Erittäin tärkeä sopimus, mutta milloin niitä on sotatilanteessa noudatettu? Punaisen Ristin mukaan kaikkien vuoden 1989 jälkeisten sotien ja konfliktien yhdeksästä miljoonasta uhrista suurin osa on siviilejä. Viattomat kärsivät aina eniten. Kansanedustaja Heinonen tietänee itsekin (tai ainakin puolustusvaliokunnan jäsenenä pitäisi tietää), että sodassa ei ole mitään perinteistä, mutta hienolta tuo toki kuulostaa.
Tästä pääsemmekin siihen, että ”Naton periaatteiden mukaan hyökkäys yhtä sen jäsenmaata kohtaa olisi hyökkäys kaikkia kolmeakymmentä Nato-maata kohtaan”. Hienoa! Jos Suomea kohtaisi hyökkäys Venäjältä, niin kolmekymmentä Naton jäsenmaata rientäisi avuksemme. Kuulostaa mahtavalta, vaikkakin tuo sota käytäisiin tietenkin Suomen alueella ja luultavasti ei ”perinteisesti”. Käänteisesti tuo usein mainittu Naton 5.artikla tarkoittaisi myös sitä, että jos johonkin muuhun Naton jäsenmaahan kohdistuisi hyökkäys, myös jäsenmaa Suomen olisi riennettävä apuun. Kun oletettu vihollinen on Venäjä, niin jälleen olisimme rajanaapurina etulinjassa ottamassa vastaan ilman sodan perinteitä käyttäytyvän hyökkääjän. Ei kuulosta ihan niin mahtavalta.
Heinonen kirjoittaa Ukrainan olevan rauhaa rakastava kansa. Mikäpä kansa ei rauhaa rakastasi? Ukrainan kansa tuskin on sen rauhaa rakastavampi, kuin mikään muukaan kansa maapallolla. Jokaisella maalla on historiassaan myös omat ”pimeät” hetkensä. Ukrainassakin on ollut omat ”vääntönsä” sekä sisäpoliittisesti, että Venäjän kanssa koko itsenäisyytensä ajan. Sotaakin maa on käynyt vuodesta 2014 lähtien, mutta se ei poista sitä, että Venäjän raakalaismaista hyökkäystä Ukrainaan ei voi hyväksyä millään tavalla.
Toivoa vain sopii, että Putin kavahtaa tulevaa Nato-Suomea ja jättää myös Suomen jäsenyydestä johtuvat, vähemmän vakavammat koiruudet, hallitulle tasolle. Toivoa myös sopii, että Naton pelotevaikutus toimii ison naapurimme epävakaaseen ja järjettömästi toimivaan diktaattoriin.
Kävin äskettäin kuuntelemassa toimittaja/kirjailija/dokumentaristi Arvo Tuomisen luentoa Putinista ja Venäjästä. Hän sanoi, että tähän nykyiseen, vakavaan tilanteeseen pitäisi suhtautua järki edellä. Tasavallan presidentti Niinistö sanoi maaliskuun alussa, että on tärkeää pitää pää kylmänä. Kansanedustaja Heinonen kommentoi MTV:lle: ”Päätös (Suomen Nato-jäsenyyden hakemisesta) ennen kuin koivussa on lehti ja olemme Natossa ennen kuin lehti putoaa puusta”. Hyvin kaunista ja erittäin tunteellista.
J-P Rantanen