Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhteisöllisyys kukkii Forssan seudun kesäteattereissa – Malliksi muille käy kesäteatterilaisten pyyteetön talkoohenki yhdistettynä tekemisen iloon.

Kesäteatterilla on lounaisessa Hämeessä pitkät ja ansiokkaat perinteet. Vuosikymmenien perinne tosin koki kolauksen koronakesänä 2020. Paluu kohti normaalia alkoi viime kesänä ja vahvistuu tänä kesänä.

Valinnanvaraa seudun kesänäyttämöillä riittää tänä suvena perinteisestä ja kysytystä viihdyttämisestä kunnianhimoisiin tuotantoihin asti. Kesäteattereiden luonteeseen kuuluu, että kaikella on paikkansa.

Lounais-Hämeessä on osattu harrastajavoimin ottaa nokkelasti kantaa yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Se onnistuu myös pilke silmäkulmassa naurua heruttaen.

Kesäteattereiden laaja kattaus tarjoaa kulttuurinälkäisille vakiasukkaille, kesämökkiläisille ja vierailijoille kosolti nautittavaa ja samalla harrastajille tilaisuuksia päästä näyttämölle.

Jokainen kesäteatteri kantaa oman tärkeän kortensa kulttuurielämän kekoon. Kulttuurisaran toimijoista juuri kesäteattereilla on varsin hyvät näytöt yleisön tavoittamisessa – tosin ulkoilmateatterin vuoksi säävarauksella.

Vallitseva sää onkin yksi kesäteattereiden haasteista, joihin katsojien pitää varautua. Välillä on kylmää, välillä kuumaa, välillä märkää, ja välillä huolena ovat hyttyset.

Vaikka sää suosisi, ei suosio silti ole joka esitykselle taattu, kun ihmisten vapaa-ajasta on kesälläkin jatkuvaa kilvoittelua.

Aplodien keston ohella yleisön määrä on paras kiitos esiintyjälle. Katsoja odottaa elämystä, josta suvinen luonto muodostaa osansa.

Lounais-Hämeessä kesäteatterista voi nauttia niin perinteisessä kuin katetussa ja jopa pyörivässä katsomossa. Tarjontaa on Tammelasta Loimaalle sekä Urjalasta ja Pirttikoskelta Somerolle saakka ja maalaiskomedioista musikaaleihin asti.

Monella taholla kannattaisi ottaa oppia siitä hengenpalosta ja innosta, joilla alueen näyttämöväki saa aikaiseksi esityksensä. Malliksi muille käy kesäteatterilaisten pyyteetön talkoohenki yhdistettynä tekemisen iloon.

Tekemisen palon rinnalla seudun kesäteattereista löytyy oikeaa asennetta ja osaamista sekä sitoutuneisuutta yhteiseen hyvään.

Yleisö kyllä tunnistaa esittäjien aitouden. Kesäteatterit antavat vuorovaikutteisesti virtaa sekä näyttelijöille että yleisölle. Yhteisöllisyys on vahvasti läsnä. Pienille paikkakunnille kesäteatteri on henkireikä.