Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ravintoloiden ympärille latautuu isoja odotuksia

Valtiovalta on rajoittanut koronapandemian poikkeusoloissa rajusti yksityistä elinkeinotoimintaa. Monimutkainen rajoituspaletti on ollut poliittisille päättäjille, asiantuntijoille sekä myös viranomaisille hankalasti hallittava kokonaisuus. Yrittäjät ja kansalaiset ovat saaneet rajoituksia ihmetellä.

Kiitos helpottaneen tautitilanteen, rajoitusten purkaminen on vihdoin alkanut: maanantaina availlaan ravintoloita.

Eduskunta saa tänään torstaina päätettäväkseen rajoitusten purkamista koskevat lakimuutokset. Yksityiskohdista määrätään valtioneuvoston asetuksissa perjantaina. Väliin jää vain yksi viikonloppu!

Keskiviikkoisen Ylen mukaan ravintoloiden sulkemista on hallituslähteissä pidetty keskeisenä keinona, jolla tartuntamääriä on saatu laskemaan. Siitä sikiää hätävarjelua lähenevä varovaisuus, johon nähden aikataulu on enemmän kuin tiukka.

Monet yritykset ovat joutuneet vaikeuksiin, joista ei pääse ylimitoitetulla varovaisuudella.

Anniskeluun keskittyvät ravintolat on pantava esityksen mukaan kiinni kello 18 ja ruokaravintolat kello 19. Ajankohdat ovat päivätyössä käyville asiakkaille kovin aikaisia. Mitä rajoitusten purkamisella tavoitellaan: Pelkkää pään avaamista kohti normaaliaikojako?

Eri alueet pysyvät keskenään tautitilanteen mukaan kovin erilaisessa asemassa. Myös erityyppisiä ravintoloita kohdellaan eri tavoin. Lounaalle vihdoin pääsee, mutta yökerhot ja iltaravintolat jäävät vielä kiinni.

Rajoituksia on purettava siten, että liiketoiminta saadaan pitkän kuivan kauden jälkeen jälleen pyörimään. Alkutahti ei saa olla liian tahmea. Silti riskitkin on pidettävä kurissa.

Ravintoloiden avaamiseen latautuu isoja toiveita ja odotuksia.

Jokainen sulkupäivä on syönyt pohjaa työltä ja työllistämiseltä, joka on saatava mahdollisimman pikaisesti jälleen laajemminkin vauhtiin.

Tunnin tai parin pidempi aukiolo lisäisi myyntiä, eikä kukaan tiedä varmuudella, miten se lisäisi tautiriskiä, kun asiakasvirtakin ehkä tasaantuisi.

Kysymys ei ole pelkästään alkoholinkäytöstä, janosta, nälästä tai edes edelleen vältettävissä lähikontakteista – vaan myös paljosta muusta kuten ihmisten kasaantuneista sosiaalisista tarpeista.