Forssan Lehdessä 22.9. ollut artikkeli veteraanikeräyksen muutoksista ja tuoton romahtamisesta, sai minut tarttumaan kynään. Syynähän on ilman muuta ymmärrettävästi tämä korona-aika, joka vei sotapojat ovilta ja markettien käytäviltä.
Jos totta puhutaan, niin ei se kylmä tilisiirtolomake ole niin kutsuva tuen antoon kuin aito ihminen. Ennen vanhaan keräys suoritettiin viljan muodossa ja kuorma-auton lavalle siirtyi säkki jos toinenkin. Muistan aina ihailleeni Kalsussa naapuriani, jonka aitan ovenpielessä olleet monet taotut merkit kertoivat talon arvostaneen asiaa ja antaneen viljaa hyvään tarkoitukseen.
Siirtyessäni myöhemmin Tammelan seutuville sain huomata, että sama malli jatkui täälläkin, mutta auto vain ei kurvannut pihalle. Ilmoittaessani, että tämäkin torppa haluaa osallistua, niin mikä tunne, kun auton ohjaamosta hyppäsi sotapoika ja opastajana ollut Posti-Paavo. Lavalle sitten siirtyi toinenkin säkki niitten menetettyjen vuosien johdosta.
Keräyksen muuttuessa pienempien pyörien päälle tulikin taas jonkinlainen katkos, jonka korjasin ja pidinkin huolen siitä, että olin kotona lehdessä ilmoitettuna lauantaina ja sain antaa ”roponi” mukavien sotapoikien listaan. Kerranpa sattui, että unohdin kokonaan mennen ostoksille. Onneksi nuorimmainen oli kotona ja sanoi kerääjälle, että äiti saa varmasti aikamoisen ”mielenhäiriön”, jollei voi osallistua ja niin poika ojensi tilisiirron, jonka suoritin ensimmäisenä arkipäivänä.
Tämä keräys on ollut niitä harvoja, johon osallistumisen pidän kunnia-asiana, kun tiedän, mitä veteraanit ovat aikanaan uhranneet ja varsinkin mitä oma enoni aikanaan teki, että voin tätäkin kirjoittaa melko vapaassa maassa.
Nyt on kai parasta mennä metsästämään sitä lomaketta, mutta silti jos korona jo suinkin sallisi olisi onni nähdä sotapojan kierroksella tai jollei, niin ainakin marketin käytävällä, vaikka pelkäänkin, että olen aina väärässä paikassa väärään aikaan ainakin sillä hetkellä.
Leena Nuottalahdentieltä