Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide: Kotimaiset omenat paremmin hyötykäyttöön

Tänä päivänä puhutaan paljon ruokahävikin vähentämisestä uhkaavasta energiakriisistä. Samaan aikaan kaupunkien puutarhoissa ja maalaistalojen pihoilla on runsaita omenasatoja, jotka päätyvät kaatopaikoille, metsiin tahi maan haltijoille. Varsin pieni määrä omenoistamme päätyy hilloihin, mehuihin, kiisseleihin tai piirakoihin sekä myös kotiviineihin.

Miksi ei kotimainen elintarviketeollisuus isommassa mittakaavassa hyödynnä raaka-ainetta, jota olisi saatavissa lähes ilmaiseksi? Nyt tuodaan aivan liikaa syöntiomenien lisäksi myös omenajalosteita ulkomailta. Tilanne on vähän sama kuin järvikaloissa ja kalatehtaissamme: niitä meillä riittäisi, mutta kallista Norjan lohta suosimme ja miksi? Sananlasku: toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.

Useimmat kotipuutarhojen omenat saavat kasvaa ilman teollisia lannoitteita ja torjunta-aineita. Se on ihan hyvä, mutta toisaalta sen vuoksi noissa omenissa on usein matojen reikiä ja tauditkin herkästi jättävät jälkiään. Mutta eikö nuokin omenat voitaisi hyödyntää tuottamalla niistä energiaa, joko kaasua tai etanolia?. Tänä päivänä monista elintarvikelaitoksista tähteet viedään biojalostamoille, miksi emme hyödyntäisi myös jäteomenoita?

Meillä on varsin hyvin toimiva jätehuoltopisteiden verkosto suurissa kauppakeskuksissakin. Eikö niiden yhteyteen voisi paperin, lasin, metallin kierrätyksen lisäksi järjestää myös omenien kausikeräyksen? Keräyspisteiltä tuo uusiutuva energiaraaka-aine toimitettaisiin jonnekin lähimmälle biojalostamolle.

Uusiutuvista energialähteistä meille tulee kohta valtava pula, kun EU käsittämättömällä tavalla muutaman suomalaismepinkin kannattamana uhmaa luonnonlakeja: väittää että poliittisella päätöksellä metsämme lakkaavat uusiutumasta vuoden 2030 jälkeen.

Jännityksellä odotan seuraavaa EU:n keksimää luonnonlain vastaista lakimuutosta?

Saattaa olla, että omenien keräys on suunnitteilla tai jopa osaksi toteutettu. mutta ei lisätieto ehdotuksineen pahitteeksi ole. Biojäteastiat on jo valmiina ainakin kerrostalojen hienoissa jätekeräyspisterivistöissä.

Matti Hirvonen

eläkeläinen