Mitä kauemmas ihmiset etääntyvät luonnosta ja sen ehdoilla elämisestä, sitä oudommaksi muuttuvat käsitykset ympäristöstä, kasveista ja eläimistä.
Ennen olivat ihmiset ”hän” ja eläimet ”se”. Nyt on päinvastoin. Kaupunkilaislapset itkevät, kun näkevät, että puistosta kaadetaan lahoja puita, ikään kuin ne olisivat ikuisia ja niiden tilalle ei kasvaisi uusia.
Koirat ja kissa ovat nousseet aivan käsittämättömään arvoluokkaan. Niiden tekemisiä ja luonteita arvostellaan täysin samoin kuin ihmisten. Niille on myös terapeutit ja psykologit, jotka löytävät niiden normaalien vaistojen sijasta mitä ihmeellisempiä inhimillisiä ominaisuuksia.
Ihmiset arvostelevat tuotantoeläinten jalostusta ja vaaditaan samalla niiltä lajityypillistä elämää, mutta samaan aikaan talutetaan hihnassa bulldogia, jonka elämä on suurta kärsimystä syntymästä kuolemaan aivan sairaan jalostuksen vuoksi. Mitä lajityypillistä on siinä, että metsästykseen ja paimentamiseen tarkoitetut koirat viettävät 90 % elämästään sisällä ahtaissa asunnoissa, vaikka niiden pitäisi saada juosta ulkona kymmeniä kilometrejä päivässä. Ei niiden paapominen poista niiden luonnollisia tarpeita. Pelkästään siksi, että ihmiset voivat pitää niitä pehmoleluina pari tuntia päivässä.
Nykyihmisten käsitykset luonnossa elävistä eläimistä on sitä, että siellä vallitsee suuri onnen auvoisuus ja tuotantoeläimet kärsivät kurjuudesta ja ahdistuksesta. Todellisuudessa 90 % luonnon eläimistä kuolee suurin kärsimyksin ennen aikojaan nälkään, tauteihin tai toisen tappamina. Tuotantoeläinten loppu on nopea ja mahdollisimman kivuton. Luonnossa eläimistä kärsii suurin osa kaiken aikaa syöpäläisistä, nälästä, kylmästä ja taudeista, kun taas tuotantoeläinten hyvinvointi on niiden kasvatuksen elinehto.
Tämä maa olisi täynnä hiiriä, rottia, ym. tuhoeläimiä, jos niiden ennenaikainen kuolleisuus ei olisi noin 90 %. Tilanne on päinvastainen tuotantoeläimillä, joiden kuolleisuus on olematon.