Paljon on ollut puhetta ja kirjoituksia seutukunnallisen yhteistyön tärkeydestä ja kuntaliitoksiakin on nosteltu taas pitkästä aikaa pöydänreunalle. On jopa luvattu, ettei sen tulevan viritelmän nimi tarvitsisi alkaa samalla kirjaimella kuin se kuuluisa "fati". Kuinka jalomielistä. Myös luottamusta tuota "isoveljeä" kohtaan peräänkuulutetaan meiltä pienemmiltä ja vähäisemmiltä.
Mutta, mutta... Seutukunnallinen yhteistyö täällä meillä muistuttaa (ja on aina muistuttanut) erehdyttävästi Jukolan veljesten joulusaunaa Impivaarassa. Veljesten yksinkertaisin, mutta voimiinsa luottava Juhani, haluaa pitää muut veljekset kurissa ja Herran nuhteessa. Painiksihan se menee ja niin palaa Impivaaran pirtti. Seutukunnallisesti voimme samaistua mekkosillaan liekkien loimussa värjötteleviin veljeksiin. Veljeksillä suunta on selvä, kun pakkanen kiristyy ja sudet ulvovat, alkaa juoksu Jukolaan.
Mutta meillähän täällä kaikille ei vielä tunnu olevan selvillä edes suunta, missä se meidän Jukola siintelee.
Osa porukasta, ne todelliset impivaaralaiset, pitävät kynsin hampain kiinni vanhasta.
Toinen porukka, joka ei korttejansa pahemmin paljastele, odottelee parempia kaskimaita ja itsekseen täyttyviä lihatiinuja.
Ja kaiken keskellä meillä on tietenkin se Juhani, veljeksistä vahvin. Joka tuskin koskaan, kaikista korulauseista ja lupauksista huolimatta, tulee ymmärtämään, mitä todellinen yhteistyö ja luottamus seutukunnan hyväksi pitää sisällään.
Pakkanen kiristyy, sudet ulvovat ja aika näyttää lopputuloksen.
Ypäjä