Tyrmäystipat eivät valitettavasti ole urbaanilegendaa, vaikka kuohuttavaan asiaan liittyykin monenlaisia ennakkoluuloja ja myös uhrin tuntemaa häpeää.
Keskusrikospoliisi teki Uutissuomalaisen mukaan viime vuonna yli sata tyrmäystippatutkimusta. Tyypillisesti ne liittyvät epäilyihin, joissa uhrin, yleensä nuoren naisen juomaan oli sekoitettu tämän tietämättä huumaavaa ainetta.
Tutkimuksia tehtiin jopa 38 prosenttia edellisvuotta enemmän, mikä saattaa johtua osittain seksuaalirikoslain tiukentumisesta ja siitä, että uhrit reagoivat asiaan, kun siitä on kerrottu laajasti julkisuudessa.
Toisen ihmisen huumaaminen on pahoinpitelyrikos.
Erilaisia huumaavia aineita liikkuu siellä missä ihmisiäkin, joten niitä on tarjolla myös tähän harvinaisen vastenmieliseen tarkoitukseen.
Tutkittavaksi voivat tulla vain tapaukset, joista on tehty rikosilmoitus. Niiden määrä ei siten kerro kuin osatotuuden ilmiön laajuudesta. Rikosilmoitus saattaa edelleen olla uhreilla korkean kynnyksen takana, jos ja kun hän on ollut tapauksen sattuessa alkoholin vaikutuksen alainen, eivät muistikuvat ole mahdollisesti tarkkoja.
On aivan oikein, että huumatuksi itsensä tunteneet tekevät asiasta ilmoituksen poliisille, vaikka inhimillistä epävarmuutta asiaan liittyisikin. Ajan ei pidä antaa kulua liikaa epäilyn huumaamisen jälkeen. Huumaavat aineet poistuvat elimistöstä, eivätkä enää aikojen päästä näy näytteissä.
Asia on erittäin vakava. Toisen ihmisen huumaaminen on pahoinpitelyrikos, ja KRP:nkin tyrmäystippatapauksista valtaosa liittyy seksuaalirikoksiin. Huumaamalla uhri saatetaan avuttomaan tilaan ja vielä vakavampien rikosten – eli raiskauksen – uhriksi.
Hämeenlinnassa oli viime lokakuussa kaksi epäiltyä huumaustapausta, jotka johtivat rikosilmoitukseen. Toisen yhteydessä uhri oli tajuntansa menetettyään loukannut itsensä pahasti, häneltä oli katkennut hampaita ja hänen poskiluunsa oli murtunut. Tapaukset järkyttivät ravintolayrittäjää, joka odotti viranomaisilta konkreettisia toimintaohjeita. Esitutkinnassa ei ole kuitenkaan poliisin mukaan löytynyt perusteita epäillä ketään rikoksesta.
Perimmiltään on kysymys siitä, uskotaanko nuoren, yleensä naisen sanaa asiassa ja myös siitä, ottaako paikallispoliisi tyrmäystipat vakavasti.
Tapauksia pidetään hankalasti selvitettävinä tyypillisesti "ilman epäiltyä tai silminnäkijöitä". Vaikuttaako tämä oletus jo yksin siihen, että uhreille väistämättä traumaattisia tapauksia jää selvittämättä? Selvitetty rikos ja siitä langetettu rangaistus ei saa olla harvinainen poikkeus.