Lähetin 13.9.22 sähköpostin hyvinvointialueen johtajalle, muutosjohtajalle ja silloiselle FSHKY:n johtavalle lääkärille. Esitin asiantuntijuuteen perustuvaa selvitystyötä Forssan, Riihimäen ja keskussairaalan kehittämisestä ja työnjaosta, että saataisiin päätöksenteon tueksi asiantuntijuuteen perustuva valmistelu asiasta aluehallitukselle. En saanut vastausta sähköpostiini. Hyvinvointialueen johtaja kertoi minulle, ettei yksittäisen hallituksen jäsenen pyynnöstä tehdä selvityksiä. Pyysin selvitystä hallitukselle, en itselleni.
Asioita valmistellaan myös niin, ettei aluehallituskaan ei ole niistä tietoinen. Näitä pulpahtelee esiin. Vieläkään ei ole saatu vastausta Forssan sairaalan kirurgian vuodeosaston alasajon suunnitelmaan.
Aluehallituksen listalla oli 23.1.23 perustettavina virkoina mm. ortopedian ja plastiikkakirurgian osastonylilääkärien virat, jotta ostopalveluita voidaan kotiuttaa. Hyvinvointialueella ei ole tehty linjausta, miten palvelut tuotetaan! Asia näiltä osin otettiin pois esityslistalta. Menneeseen, jolloin lääkärit pääsääntöisesti olivat virassa olevia, ei ole paluuta. Kaikkialla käytetään myös ostopalvelulääkäreitä.
Hyvinvointialueella on voimassa oleva päätös häiriöttömästä siirtymästä. Tämän päätöksen ja annetun ohjeistuksen mukaan ostopalvelulääkäreiden viime vuoden lopussa päättyneet sopimukset uusittiin. Nyt annetaan ymmärtää (ei aluehallitukselle), että on osin toteutettukin ostopalvelulääkäreiden kilpailuttaminen! Miksi ja miten se olisi kuukaudessa mahdollista? Julkista kilpailuttamista ei ainakaan ole tehty.
Vasta kuukausi takana hyvinvointialueen toimintaa ja häiriöttömästä siirtymisestä ei ole tietoakaan. Forssan sairaalassa tehdyn selvityksen mukaan ostopalvelulääkäreiden päivittäisten potilaskontaktien määrä on yli kaksinkertainen virkalääkäreihin verrattuna. Ainakaan tässä ostopalvelu ei ole kalliimpaa. Ostolääkärimme tekevät päätyönsä yleensä yliopistollisissa sairaaloissa. Laadussa ei siis voi olla vikaa.
Forssan seutu ei halunnut aiemmin yhteistä erikoissairaanhoitoa sairaanhoitopiirin kanssa. Ei luotettu, että erikoissairaanhoidon palvelut säilyvät Forssassa. Nyt on osoitettu, ettei kannattanutkaan luottaa. Kostetaanko Forssan seudulle jotain? Jos kohtelu yhden seutukunnan osalta on ajaa sieltä tietyt palvelut alas, mihin on unohtunut sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen tavoitteet yhdenvertaisuus ja palvelujen saatavuus sekä saavutettavuus?
Jotkin tahot kaavailevat Forssaan maakunnallista päihde- ja mielenterveyspalvelujen keskittymää. Nämä palvelut tulee saada vähintään jokaiselta seutukunnalta potilaiden edun vuoksi. Maakunnallinen päihdeyksikkö keskittää päihdeongelmaiset lieveilmiöineen yhteen paikkaan. Melkoinen ongelmavyyhti yhdelle paikkakunnalle. Ollaanko Forssan sairaalasta ajamassa kirurgian erikoisala alas, jotta on tilaa maakunnalliselle päihdeyksikölle?
Palveluverkkoselvitystä ja päätöksiä siitä ei ole tehty! Selvitys sairaaloiden työnjaosta olisivat selkiyttäneet tilannetta, eikä tällaista salaista epäluottamusta herättävää toimintaa olisi. Nyt viranhaltijat linjaavat asioita, joiden linjaaminen ei heille kuulu. Kaiken kirurgiaan liittyvän keskittäminen eli yhden sairaalan alasajo hankaloittaa KOKO hyvinvointialueen ihmisten hoitoon pääsyä.
Hyvinvointialueen hallituksen II varapuheenjohtaja
kansanedustajaehdokas