Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide: Metsänomistajasta lainsuojaton? Metsien hyödyntämiseen kestävää liiketoimintainnovointia sosialisoinnin sijaan!

Metsienomistuksemme on vastuullisen perhemetsätalouden harteilla. Metsämme ovat kasvaneet hyvän metsänhoidon ansiosta. Metsät tuottavat vuosittain talouteemme lähes 6 miljardin tuoton tarjoamalla raaka-ainetta ja toimeentuloa. Metsän terveydelliset vaikutukset on osoitettu. Terveyshyödyt eivät sisälly tähän tuottolaskelmaan. Metsänomistajan oikeus varallisuuteensa on nyt vaakalaudalla.

Euroopasta esitetään laajaa suomalaisten metsien käytön rajoittamista. Forssan seudulla on lähes 4000 metsänomistajaa. Metsänomistus on joutumassa sosialisoinnin kohteeksi. On esitetty, että metsä- ja vesipinta-alasta 30 % otettaisiin pois metsätalouden piiristä – suojeltaisiin.

Metsä on metsänomistajan varallisuutta, johon hänellä tulee olla hyvän metsänhoidon suositusten mukainen hyödyntämisoikeus. Miten suhtautuisimme, jos muuhun yksityisomaisuuteen puututtaisiin samalla tavalla? Leikitellään ajatuksella, että omistusasujat joutuisivat luovuttamaan 30 % asunnoistaan yhteiseen käyttöön? Tätä linjaa näytetään ajavan metsien ennallistamiseen liittyen. Molemmat ovat täysin vastuuttomia ajatuksia.

Suomalaisia metsiä on omistettu ja hoidettu luontoa kunnioittaen vuosisatoja. Metsät ovat erinomainen luonnonvara, sillä ne kasvavat ja uudistuvat jatkuvasti ja tuottavat hyvinvointia, työnä ja toimeentulona koko kansakunnalle. Metsien kasvua ja uudistamista tulee edelleen edistää ja kehittää luottaen suomalaiseen metsänkasvatuksen osaamiseen ja vastuullisiin metsänomistajiin. Metsät lisäävät omavaraisuuttamme ja tuovat turvaa energiakriisejä kohdatessamme.

Tarvitsemme metsäraaka-ainesiin pohjautuvaa teollisuutta. Puurakentaminen ja uusien puupohjaisten tuotteiden jalostaminen uusiutuvasta materiaalista tarjoaa ekologisesti kestäviä liiketoimintamahdollisuuksia. Metsät ovat täynnä uusia innovaatioiden mahdollisuuksia esimerkiksi biopolttoaineiden, lääke-, elintarvike ja tekstiiliteollisuuden tarpeisiin.

Suomessa on Euroopan mittakaavassa merkittävä osuus metsistä suojelun piirissä. Suojelua tulee edistää vapaaehtoiselta pohjalta. Vapaaehtoista suojelua lisätään maksamalla suojelusta metsänomistajille menetetyn tuoton mukainen korvaus. Rahoitus suojeluun on hankittava muualta, kuin suomalaisilta kerättävinä veroina ja lisävelanotolla. Vastuu metsäpolitiikasta kuuluu maan hallitukselle. Vuoropuhelua metsänomistajien kanssa on tiivistettävä ja oikeus oman metsävarallisuuden hoitoon varmistettava myös jatkossa.

Esitän metsäohjelmaa ja -ministeriä huolehtimaan kansallisesta asemastamme metsäpäätöksenteossa. Ehdotan puun jalostusasteen edelleen nostoa ja puupohjaisten tuotteiden nykyistä laajempaa käyttöä. Tarjoan metsien hyödyntämiseen kestävää liiketoimintainnovointia sosialisoinnin sijaan, metsänomistajia arvostaen ja heidän oikeuksiaan puolustaen. Suomalaiset vastuulliset metsien hyödyntäjät, metsänomistajat ja ammattitaitoinen metsien hoito ansaitsee kunnioitusta.

eduskuntavaaliehdokas