Kaupan alan kaksipäiväinen lakko päättyi varhain lauantaiaamuna.
Lakosta ei jäänyt käteen juuri muuta kuin kansalaisille vähän enemmän ostoksia jääkaappiin ja kauppiaille ja kaupparyhmille varsin hyvä tili.
Keskiviikkona nimittäin moni varautui lakkoon ostamalla isommat ostokset ihan varmuuden vuoksi. Se näkyi hyllyillä, kun suosituimmat tuotteet loppuivat hyvissä ajoin ennen sulkemisaikaa.
Kanta-Hämeessäkin moni kauppa myi ennen torstaina alkanutta lakkoa jopa 100 prosenttia enemmän kuin normaalina keskiviikkona, vaikka kansalaisille kerrottiinkin, että hamstraukseen ei ole mitään syytä. Suurin osa kaupoista kun oli ihan normaalisti auki myös lakon aikana.
Lakon piirissä oli 16 000 työntekijää, mutta lopulta Kanta-Hämeessä lähes kaikki kaupat olivat auki, mutta supistetuin aukioloajoin.
Lakko on vain uhka.
Esihenkilöt pitivät kauppoja auki eikä päivittäistavaraosastoilla lakko näkynyt, koska työvoima ei perinteisesti ole yhtä järjestäytynyttä kuin käyttötavaraosastoilla. Kauppaan tullaan töihin vuokratyöntekijöinä ja pätkä- ja tuntisopimuksilla, eivätkä nuoret koe liittoon kuulumista tarpeelliseksi.
Markettilakkojen taustalla on palvelualan ammattiliitto PAMin vaatimus 200 euron palkkakorotuksesta. Tämä tarkoittaisi suurimmille henkilöstöryhmille, myyjille ja varastotyöntekijöille, vajaan kahdeksan prosentin korotusta.
Sitä osapuolet eivät ole paljastaneet, kuinka monen vuoden sopimuksesta neuvotellaan.
Nyt kiistelläänkin siitä, miten PAMin vaatimus suhteutuu teknologiateollisuuden toissa perjantaiseen sopuun. Se nostaa palkkoja keskimäärin seitsemän pronsenttia. Teknologiateollisuuden sopua pidetään päänavaajana, joka määrittelee muiden vaatimuksen tason.
PAM pitää 200 euron vaatimusta tasoon sopivana, Kaupan liitto katsoo sen olevan liikaa.
Tällä hetkellä myyjien ja varastotyöntekijöiden keskiansio on EK:n tilaston mukaan noin 2520 euroa kuukaudessa.
Päättyneellä lakolla työnantajat osoittivat, että lakkouhka ei ole välttämättä se kaikista toimivin keino kaupan alalla. Saa nähdä, millaisia reaktioita laiha tulos aiheuttaa PAMin leirissä.
Jos työriitaan ei löydetä ratkaisua, suurempi markettilakko on tulossa jo ensi viikolla, 16.–18. helmikuuta.
Lakkouhka tarkoittaa 415 toimipaikkaa, joissa työskentelee noin 26 000 ihmistä. Tämä lakko uhkaa sulkea kaikki Citymarketit, Prismat ja Lidlit. Se on vain uhka. Päivittäistavarakaupassa tuskin täyssulkua nähdään.