Oltuaan pitkän aikaa Forssan sairaalan palveluksessa sairaanhoitaja Johanna Häggman (kesk.) siirtyi kuluvan vuoden alussa suorittamaan hoitoalan tehtäviä rekrytointiyrityksen kautta. Tätä ennen hän toimi kahdella ”pallilla” Kanta-Hämeen hyvinvointialueen hallinnossa.
Sote-alan ammattilainen, poliitikko Häggman on FL:ssä pitemmän aikaa silloin tällöin pelotellut ja levitellyt muunneltua totuutta Forssan sairaalaa koskevissa asioissa. Lisäksi hän on käynyt lähes hyökkäyssotaa esimiehiään ja poliitikkokollegojaan vastaan.
Kun äänestäjä lukee Häggmanin vanhoja ja viime aikoina (mm. 5.2., 22.2. ja 25.2.) julkaistuja kirjoituksia, niistä saa aivan väärän kuvan Forssan sairaalan tilanteesta. Tapa, jolla hän tekee politiikkaa sote-asioissa, ei ole Forssan seudulle eduksi. Rakentavalla keskustelulla ja hyvällä yhteistyöllä saadaan lähes aina paras tulos. Julkista hyökkäyssotaa on vältettävä.
FL:ssä 22.2. julkaistussa, aukeaman kokoisesta uutisesta saimme lukea, että Forssan sairaalan palvelut paranevat ja että sairaala on lisännyt yhteistyötä keskussairaalan kanssa. Forssaan on saatu uusia erikoislääkäreitä. Kirurgian osastokin jatkaa vähintään ennallaan eli täysin päinvastoin kuin Häggman antoi kirjoituksessaan ymmärtää.
Aluevaltuutettu, kansanedustajaehdokas Emmi Lintonen (sd.) toivoi 26.2. julkaistussa kirjoituksessa yhteistyöhakuisesti, että sote-palvelut on turvattava ja parannettava koko Hämeessä ilman riitelyä. Hallituksen jäsen, kansanedustajaehdokas Tarja Filatov (sd.) selvitti 10.3. julkaistussa kirjoituksessa, että Forssan sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on äskettäin saatu turvattua poikkeusluvalla ja ettei aluehallinnossa ole vireillä sairaalamme palveluiden alasajosuunnitelmia.
Olen neuvonut 20.2. ja 23.2. julkaistuissa kirjoituksissa varapuheenjohtaja Häggmania ottamaan aluehallituksessa esille keskussairaalan ja paikallissairaaloiden työnjakoa koskevat asiat, kun ne askarruttavat häntä. Vihjailevat pelottelut palvelujen alasajosta ja julkiset hyökkäykset eivät ole viisasta toimintaa.
Isot muutokset hyvinvointialueella eivät tapahdu viranhaltijoiden päätöksillä. Suunnitteluun ja toteuttamiseen tarvitaan paljon aikaa. Useat asiat vaativat myös valtionhallinnon hyväksymisen.
Jos luottamushenkilön mielestä johtava viranhaltija on toiminut laittomasti, hänen on vietävä asia hallitukseen tutkittavaksi. Ensimmäiseksi siitä ei pidä lähettää kirjoitusta lehteen. Häggman ei ole noudattanut tätä hyvään hallintoon kuuluvaa periaatetta.
HM, Forssa