Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tanssin taikaa teatteritalolla – Tanssikoulu 1st Stepin syksy on ollut täynnä menestystä

Tanssikoulussa on ollut todella kiireinen kausi, koska kilpailuja on ollut paljon.

Tanssin taikaa nähtiin sunnuntaina Forssan teatteritalolla, kun Tanssikoulu 1st Step piti joulunäytöksen. Tanssikoululaiset näyttivät osaamistaan esittämällä muun muassa balettia, nykytanssia ja showtanssia. – Tanssikoulussa on ollut todella kiireinen kausi, koska kilpailuja on ollut paljon. Niitä on luvassa myös kevätkaudelle. Ensi vuonna osallistumme myös nuorten taidetapahtuma Movesiin, joka järjestetään Humppilassa, Tanssikoulu 1st Stepin rehtori Dany Reiner-Salonen kertoo. Tanssikoulun forssalaiset tanssijat ovat menestyneet pitkin syksyä eri kilpailuissa, kuten esimerkiksi World Cupissa ja Tanssiva kaupunki -kilpailuissa Pietarissa Venäjällä ja Tul Joy games -kilpailuissa Porissa. Tuoreimpana menestyksenä tuli Aada Lehtisen ja Liinu Torkkelin kolmas sija balettiduona Estradi-kilpailussa Helsingissä.

Haluatko lukea koko jutun?

Tilaa digi 9 viikoksi vain 1 €/vko ja pääset lukemaan kaikki Forssan Lehden sisällöt.

Tilaa 1 €/vko

Digitilauksen sisältö

  • Forssanlehti.fi-verkkopalvelun rajaton käyttöoikeus vuoden jokaisena päivänä
  • Näköislehti
  • Uutissovelluksen ja päivän lehti -sovelluksen käyttöoikeus (iOS ja Android)
  • Lukuoikeus sinulle ja kolmelle perheenjäsenellesi