Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kaveritoiveet pinnassaJokioisten koulukeskustelussa

JAAKKO LEINONEN

FORSSAN LEHTI

FORSSA Jokioisilla on ryhdytty panemaan täytäntöön

kunnanvaltuuston vuoden 2009 päätöstä kouluverkon uudistamiseksi Paanan

koulun laajennuksen ja peruskorjauksen valmistuessa kesällä 2015. Eilen Paanan

koulun uusi auditorio täyttyi kouluverkon tulevaisuudesta kiinnostuneista

vanhemmista.

Päällimmäisenä huolenaiheena vanhemmilla oli se,

kuinka oppilaiden nykyisille kaveruussuhteille käy muutoksessa. Kalakosken ja

Vaulammin koululta siirtyy Miinan ja Paanan koululle ensi elokuussa noin 70

oppilasta 2–6 luokille.

Sivistystoimenjohtajan, Paanan koulun rehtorin

Jari Sillanpään mukaan luokat muodostetaan huomioidaan niin

kyläkouluista siirtyvät oppilaat kuin Miinan ja Paanan koulujen luokkien

nykyinen rakenne. Sillanpää korosti yhdenvertaisuuden periaatteen merkitystä.

Hänen mukaansa oppilaiden kaverisuhteilla on merkitystä. Samalla hän korosti

vanhempien tuen tärkeyttä oppilaiden valmistautuessa muuttamaan koulua ja

saadessa uuden opettajan ja uusia koulukavereita. Tukevat signaalit ovat

tärkeitä.

–-Tämä on murrosvaihe. Yksikään luokka Jokioisilla ei

säily nykyisellään. 20:stä oppilaasta 15 oppilasta voi jäädä samaan

luokkaan. Yleensä muutosta tulee keskimääräistä enemmän. Toiveita

pyritään ottamaan huomioon mahdollisuuksien mukaan, Sillanpää

sanoo.

Sillanpää sanoo koulutuslautakunnan tekevän päätöksensä

oppilaaksiottoalueista tammikuussa ja päätöksen oppilaiden lähikouluista

tammi-helmikuun aikana. Se, mihin kouluun oppilas lopulta sijoittuu varmentuu

viimeistään huhtikuussa, kun oppilaat pääsevät tutustumaan kouluihinsa,

luokkiinsa ja opettajiinsa. Kuuman koulun oppilaaksiottoalueen rajaa ei olla

valuttamassa mittavasti etelään.

Yhdessä puheenvuorossa oppilaiden

kerrotaan pikemminkin pääsevän kuin joutuvan Paanan koululle, koska

uudistuneessa koulussa on oppilaiden käytössä säkkituolit.

Huolta

vanhemmissa aiheutti myös välitunnit. Sillanpään mukaan 12- ja 16- vuotiaat

oppilaat voivat olla hyvin samaan aikaan välitunnilla. Välituntien

porrastaminen olisi vaikeaa koulun lukujärjestyksen takiakin.

Tapio Tuomela

Noin 90 lasten vanhempaa saapui Paanan koululle

keskustelemaan kouluverkon toteutuksen käytännön toimista ensi kevään

aikana. Uudessa asennossa kouluverkko aloittaa ensi elokuussa.