Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viikonloppuna moni asia voi olla toisin – Ravintolat ovat kiinni ja Uusimaa kenties erityksissä jopa juhannukseen saakka

Tartuntamäärissä ei ole tapahtunut vielä suurta kasvua, mutta piikki saattaa yllättää koska tahansa.

Hallitus jatkaa tänään uusien torjuntatoimien käsittelyä koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Rajoitusten valmistelua tehdään kovalla kiireellä ministeriöissä. Hallitus kokoontuu neuvotteluun kello 18 alkaen, ja toimenpiteistä tiedotetaan illan kuluessa.

Tiistai-iltana hallitus antoi eduskunnalle esityksen ravintolat, kahvilat, baarien ynnä muiden sulkemisesta toukokuun loppuun asti. Sitä käsitellään tänään. Poikkeuksia ovat todennäköisesti ruoan noutopalvelu sekä kenties lounastyyppiset työpaikkaravintolat.

Keskiviikkona asialistalla on myös muun muassa Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta. Kyse saattaa olla pienemmästäkin alueesta, esimerkiksi pääkaupunkiseudusta tai Helsingistä. Eri lähteiden mukaan eristämisen kesto voi olla kolme tai jopa neljä kuukautta. Tällöin liikkuminen vapautuisi aikaisintaan juhannuksen tienoilla.

Suomen tartuntamäärissä ei tapahtunut suurta hyppäystä tiistaiaamun ja keskiviikkoaamun välillä. Nyt varmistettuja tapauksia on noin 800, kun vuorokausi sitten niitä oli 700.

Varmistetuista tartunnoista 512 on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueelta. Pirkanmaan luku on 46, Pohjois-Pohjanmaan 29, Keski-Suomen 24 ja Varsinais-Suomen 21.

Toisaalta Suomessa on yhä sairaanhoitopiirejä, joissa varmistuneita tartuntoja on vain yksi tai kaksi. Kainuun tilanne näytti vielä tiistainakin nollaa.

Viranomaisten mukaan luvut saattavat kuitenkin muuttua nopeasti, kun kotimaahan on saapunut tai saapuu ulkomailta noin 200 000 suomalaista. Iso osa heistä on oleskellut riskialueilla.