Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Se on niin hyväksi puristettu kuin mahdollista" – Hoitajien sopu otettiin Kanta-Hämeessä vastaan helpottuneena

Hoitajien keväästä saakka jatkuneen työtaistelun loppuminen sopimukseen herättää tyytyväistä hyrinää kantahämäläisissä. Tämä siitäkin huolimatta, että ihan kaikkeen ei olla tyytyväisiä ja toisaalta jotkut yksityiskohdat ovat vielä epäselviä.

Tehyn pääluottamusmies Piritta Järvinen on iloinen hoitoalan työehtosopimuksen syntymisestä. Vihdoinkin Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiriin tuli kauan odotettu työrauha.

– Sopimuksetonta tilaa kesti kuitenkin melkein yhdeksän kuukautta. Se oli meille kaikille todella raskasta aikaa, Järvinen korostaa.

Pääluottamusmiehen tiistai oli vauhdikas, mutta hän uskoi saavansa vielä aikaa vetää henkeä ja tutustua tehtyyn sopimukseen tarkemmin.

– Sopimus vaikuttaa ainakin minun silmissäni mainiolta. Luotan täysin neuvottelijoiden asiantuntemukseen ja siihen, että kaikki on kohdallaan, Järvinen sanoo.

Syntyneen sopimuksen piiriin kuuluu sairaanhoitopiirin henkilöstöstä noin 1500 työntekijää. Tehyläisiä heistä on 800 ja superilaisia 50.

Koronatyön kertakorvaus sai kiitosta

Myös SuPerin Hämeenlinnan ammattiosaston varapuheenjohtaja ja SuPerin edustajiston varapuheenjohtaja Hanna Jokinen pitää sopua hyvänä.

– Pääasiallisesti sopimus on paras, mitä tähän kohtaan voitiin saada. Se on niin hyväksi puristettu kuin mahdollista, hän sanoo.

Lähihoitajana työskentelevä Jokinen oli maanantaina iltavuorossa seurannut uutisia yhdessä työkavereidensa kanssa.

– Kyllä tässä yleinen tunnelma oli, että hyvä kun se sopu nyt tuli. Päästään normaaliin, kun isot muutokset on edessä, kun hyvinvointialueet tulee, hän sanoo.

Moni oli tyytyväinen esimerkiksi koronatyöstä tulevaan kertakorvaukseen.

– Se tuntui monesta hyvältä asialta se sellainen pieni huomioiminenkin siellä.

Jokinen itse olisi toivonut sopimukseen vähemmän paikallisesti sovittavia eriä.

– Se nyt on aina omanlaisensa maailma ja vaatii paikallisilta aktiiveilta tosi paljon työtä ja vaivannäköä ja neuvottelutaitoa. Luotan siihen, että meillä on tosi hyvät neuvottelijat, eli saadaan niistäkin aikanaan hyviä tuloksia, hän sanoo.

Hyvinvointialueelle ei suuria yllätyksiä

Kanta-Hämeen hyvinvointialueen hyvinvointialuejohtaja Olli Naukkarinen arvioi, ettei sopimus tuo hyvinvointialueelle suuria taloudellisia yllätyksiä.

– Minun käsitykseni on, että vaikutukset ovat yllättävän pieniä sen lisäksi, mihin on jo varauduttu. Siis mikäli tämä menee niinkuin KT on asian ilmaissut, Naukkarinen sanoo.

– Eli mikäli aika iso osa korotuksista menee tähän palkkaharmonisaatioon, niin siihen me olemme talousarviovalmistelussa jo varautuneet. Tästä ratkaisusta tulee joitakin miljoonia vuositasolla siihen päälle.

Kaikkinensa Naukkarinen toteaa sopimuksen olevan “tosi hieno juttu”.

– Päällimmäinen tunne on huojennus siitä, että saatiin kuitenkin ratkaisu aikaan ja siitä, että se on noinkin pitkä se sopimus. Se kattaa käynnistämisen vuodet hyvinvointialueella, hän sanoo.