Suomessa on noudatettu kesä- ja normaaliaikaa pysyvästi vuodesta 1981 lähtien.
Kesäaika alkaa viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti eteenpäin sunnuntaina 26. maaliskuuta aamuyöllä kello 3.
Suomessa on noudatettu kesä- ja normaaliaikaa pysyvästi vuodesta 1981 lähtien ja kelloja siirretään aina maaliskuun ja lokakuun viimeisenä sunnuntaina.
Kesä- ja talviaikaan siirtyminen on yhtenäinen käytäntö Euroopan unionissa. Kelloja siirretään kaikissa jäsenmaissa samana päivänä ja samalla kellonlyömällä.
Samanaikaisuus on tärkeää esimerkiksi kansainvälisen juna- ja lentoliikenteen vuoksi.
Ajankohdaksi on valittu sunnuntain aamuyö siksi, että liikenne on silloin vähäisintä ja kellojen siirtäminen aiheuttaa vähiten haittaa.
Mitä mieltä olet kellojen siirtelystä?
Euroopan komissio ehdotti vuonna 2018, että EU:ssa luovuttaisiin kaksi kertaa vuodessa tapahtuvasta kellojen siirrosta.
Komission ehdotuksen alkuperäinen tavoiteaikataulu ei kuitenkaan ole toteutunut.
Euroopan parlamentti äänesti keväällä 2019 kellonajan siirron lopettamisen puolesta ja esitti, että kelloja siirrettäisiin viimeisen kerran vuonna 2021.
Ehdotus kuitenkin odottaa edelleen EU:n neuvoston käsittelyä, sillä neuvosto ja parlamentti päättävät asiasta yhteisesti.
Kaikki jäsenmaat eivät ole muodostaneet asiasta kantaansa, mikä on edellytys neuvoston käsittelylle.
Asian käsittely neuvostossa on siis toistaiseksi pysähtynyt.