Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Forssan Lehden keskiviikkojakeluun muutoksia – Kattaa jatkossa Forssan, Humppilan, Jokioisen ja Tammelan

Muutoksen taustalla on kustannusten räjähdysmäinen nousu viime vuoden aikana.

Forssan Lehden keskiviikon peittolehden jakelualue muuttuu 5.4. alkaen. Jatkossa lehti jaetaan joka kotiin Forssassa, Humppilassa, Jokioisilla ja Tammelassa. Peittojakelusta supistetaan Loimaan, Urjalan ja Ypäjän alueet.

Jatkossa lehti jaetaan keskiviikkoisin noin 20 000 talouteen. Aiemmin peittolehden jakelu on ollut noin 30 000 taloutta.

Forssan Lehden tilaajille huhtikuu ei tuo mukanaan muutoksia.

Lehteä toimitetaan jatkossa myös samoihin noutopisteisiin kuin aiemmin. Esimerkiksi Someron noutopisteille toimitetaan tulevaisuudessakin noin 600 Forssan Lehteä keskiviikkoisin.

Loimaalla, Urjalassa ja Ypäjällä suorajakelu ei muuten muutu eli esimerkiksi kauppojen erilliset omat mainokset jaetaan yhä.

Muutoksen jälkeenkin Forssan Lehden peittojakelu on Lounais-Hämeessä varsin kattava ja ylipäätään Suomessa poikkeuksellinen seitsemänpäiväisten lehtien joukossa, kerrotaan Hämeen Mediasta, johon Forssan Lehtikin kuuluu.

Muutoksen taustalla on kustannusten nousu. Esimerkiksi paperin hinta on noussut viimeisen vuoden aikana 80 prosenttia. Peittojakelussa, jossa lehti jaetaan joka talouteen, paperia kuluu valtavasti. Sen lisäksi myös jakelu- ja painokustannukset ovat nousseet viime kuukausina merkittävästi.

– Tarkoituksemme on tehdä kuitenkin kannattavaa liiketoimintaa, ja sen varmistamiseksi täytyy joskus tehdä ikäviä toimenpiteitä. Ilmoitushinnat pysyvät toistaiseksi samoina, Mediatalo Keskisuomalaisen Hämeen myyntiryhmän päällikkö Santtu Pekarila tiivistää.

Hämeen Median kuluttajamyynnin johtaja Mika Sutisella on yksinkertainen viesti Loimaalla, Urjalassa ja Ypäjällä asuville, jotka haluavat jatkossakin lukea keskiviikon Forssan Lehteä:

– Digitilaus on järkevin vaihtoehto. Digilehti tulee aina ajallaan verkkoon paikasta riippumatta. Digitilauksella voi lukea joko näköislehteä tai päivittyvää uutisvirtaa. Digiin tehdään sisältöä silloinkin kuin paperilehti ei ilmesty, Sutinen kertoo.

Suomen Suoramainonnan jakeluyhtiö Jakelujuniorit Oy:n aluepäällikkö Aki Heikkilä kertoo, että yrityksen saamien jakelureklamaatioiden määrä on laskenut huomattavasti. Jakelujuniorit hoitaa seudulla suorajakelua.

– Laatu on parantunut selvästi, tällä hetkellä meillä on positiivinen tilanne, Heikkilä sanoo.

Jos lehti jää kuitenkin saamatta, yhteys tulee ottaa suoraan yritykseen verkkosivujen kautta jakelupalaute.fi tai puhelimella 0290010040. Palautteessa tulee antaa tarkka osoite, mukaan lukien asunnon numero.

– Alamme heti jakajan kanssa selvittää, mistä on kyse. Teemme puhelinselvityksiä ja käytössämme on myös jakelun seurantapaneeli, johon kuka tahansa voi liittyä. Palautteen vastaanotettuamme käynnistämme selvitystyön ja toimenpiteet yhdessä jakajamme kanssa varmistaaksemme jakelumme onnistumisen tulevaisuudessa.