Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomi nousi historiallisen korkealle lentopallon maailmanlistalla – näin se vaikuttaa olympiahaaveeseen

Suomen miesten lentopallomaajoukkue on noussut maailmanlistalla kymmenenneksi. Asia selviää kansainvälisen lentopalloliiton FIVB:n reaaliajassa päivittyvästä rankingista.

Ennen lauantain EM-pronssiottelua Suomi oli maailmanlistalla 13:ntena, mutta voiton turvin Veljekset ohitti listalla Saksan, Ukrainan ja Kuuban. Kyseessä on Suomen kaikkien aikojen korkein sijoitus maailmanlistalla.

Euroopan maista Suomen edellä ovat enää ainoastaan Puola (1.), Italia (2.), Venäjä (3.), Ranska (7.), Slovenia (8.) ja Bulgaria (9.).

Kymmenen parhaan joukkoon nousu on merkittävä asia myös siksi, että kyseiseltä sijalta pääsy vuoden 2028 olympialaisiin on todennäköistä. Olympialaisiin suoran paikan saavat viisi maanosamestaria, kisaisäntä sekä kolme vuoden 2027 MM-kisojen parasta joukkuetta, jotka eivät ole vielä varmistaneet olympiapaikkaa.

Viimeiset kolme paikkaa jaetaan niille maille, jotka ovat kesällä 2028 FIVB:n maailmanrankingissa korkeimmilla sijoilla. Tässä vertailussa Suomi on tällä hetkellä vahvoilla, mutta maailmanlistan sijoitukset voivat muuttua vielä merkittävästi ennen viimeisiä olympiavalintoja.

Paikan olympialaisiin ovat jo varmistaneet kisaisäntä Yhdysvallat, Aasian mestari Japani, Pohjois-, Keski-Amerikan ja Karibian mestari Kuuba, Etelä-Amerikan mestari Brasilia sekä Afrikan mestari Tunisia. EM-kultaa voittava maa saa niin ikään suoran olympiapaikan, joten lauantain finaalin voittaja, Puola tai Ranska, liittyy tähän joukkoon.

Suomen lentopallomaajoukkue ei ole pelannut koskaan olympiaturnauksessa.