Alpo Suhonen mursi yhä paikallaan olevan NHL-lasikaton 20 vuotta sitten – Organisaation päihde- ja dopingongelmat ovat jääneet mieleen
Alpo Suhonen, 71, nimitettiin 20 vuotta sitten Chicago Blackhawksin päävalmentajaksi.
22. toukokuuta 2000 jää historiaan päiväksi, jolloin NHL-seura palkkasi ensimmäisen eurooppalaisen päävalmentajansa.
Vaikka Suhonen tulee jäämään ikiajoiksi historiankirjoihin, hän ei muista jälkikäteen yhden kauden mittaiseksi jäänyttä kokemustaan Chicagossa pelkästään lämmöllä.
Blackhawksin silloinen miljardööriomistaja Bill Wirtz johti seuraa täysin erilaisella otteella kuin hänen poikansa Rocky Wirtz tulisi seuraa myöhemmin menestyksekkäästi johtamaan.
Suhosen mukaan valmentajat nähtiin johdon mielestä isossa kuvassa vain epämääräisinä peluuttajina, ja ihannepelaaja oli kovaotteinen jääkaappipakastin. Suhosen jälkeen Chicagon varauskulttuuri alkoi muuttua suuntaan, jossa taitopelaajat alkoivat saada arvoa.
Tuoreeltaan esimerkiksi Suhosen aikaan Chicagon GM:nä toiminut Mike Smith on avautunut The Athletic -julkaisulle Blackhawks-organisaation silloisista toimintatavoista ja käsiin vanhentuvista näkemyksistä.
Säännötkin olivat Suhosen aikana kovin erilaiset, mailarikkeitä sallittiin aivan eri tavalla, kunnes NHL lanseerasi kahvaamiseen nollatoleranssilinjansa.
Kun isä-Wirtz oli konservatiivinen ja kitsas omistaja, poika oli uusiutumishaluisempi. Uusiutuminen sai osaltaan myöhemmin lihan ja veren, kun Chicagossa pokattiin Stanley Cupeja Jonathan Toewsin ja Patrick Kanen johdolla.
– Olen sanonut aiemminkin, että ei sinne olisi kannattanut edes mennä. Seura ilmoitti toiveekseen, että seuraa alettaisiin saneerata, mutta lopulta muutoshalua ei oikeasti ollutkaan, Suhonen muistelee.
– Esimerkiksi osa pelaajista koki, että meidän tekemämme harjoitukset olivat liian vaikeita ja joukkueessa oli paljon sarjajyriä ja poliiseja. Sittemmin goonit ovat kadonneet NHL:stä.
Taitoa ei arvostettu
Yle Areenallakin esitetty dokumentti NHL-kaukaloiden pelättynä tappelijana tunnetusta, Bob Probertista, joka pelasi tuolla kaudella Suhosen joukkueessa, kertoi omaa tarinaansa myös NHL-päihdekulttuurista oman tarinansa. Probert kuoli vain 45-vuotiaana vuonna 2010.
Yle Areenassa dokumentilla oli perjantaina ollut noin 130 000 katselukertaa.
– Ei se ollut aikaa, jolloin olisi arvostettu taitoa tai olisi ymmärretty pelaajaprofiileista oikein mitään. Valmentajan rooli oli vain olla penkkivalmentaja. Lisäksi joukkueen sisällä oli alkoholi- ja huumeongelmia, Suhonen kertaa.
Mutta mitä Suhonen oikeastaan yritti Chicagossa muuttaa, että seuran kurssi olisi voinut kääntyä?
– Ei siellä oikein ymmärretty mitä tarkoittaa harjoitusprosessi tai pelaajan kehittäminen. Siellä ajateltiin, että ei pelaajia tarvitse kehittää, kun he pelaavat jo NHL:ssä. Omistajaportaasta vanha Wirtz yritti vastustaa kaikkea ja se päättyi sitten pattitilanteeseen. Sain pahan burnoutin ja lääkärit määräsivät minut vuoden sairauslomalle testien jälkeen, Suhonen sanoo.
Vielä tammikuussa hyvissä asemissa ollut Blackhawks syöksyi loppukaudesta tappioluiskaan.
Suhosen aikakausi Blackhawksin päävalmentajana jäi yhden kauden mittaiseksi.
Päihdeongelmia ja dopingkulttuuria
Suhosen mukaan NHL:n kulisseja päihde- ja dopingkulttuurin suhteen yritettiin pitää yllä, vaikka ongelma oli todellinen.
– Monet pelaajat kielsivät niihin aikoihin ongelman olemassaolon, mutta 20 vuoden jälkeen moni on muistanutkin sen ajan toisella tavalla. Pelaajien loungesta saattoi löytää tämän tästä roskakorista tyhjiä efedriinipulloja, Suhonen avaa.
Efedriini määriteltiin jo 1970-luvulla kielletyksi dopingaineeksi. NHL ei ole sitoutunut tänä päivänäkään maailman antidoping-järjestön WADA:n sääntöihin, vaan sillä on oma testausjärjestelmänsä, jota on kritisoitu lepsuksi.
– Minulle sanottiin, että tällaiset asiat eivät missään nimessä saa mennä julkisuuteen.
Pitkä tie päävalmentajaksi
Suhonen kulki pitkän tien aina 1970-luvulta alkaen, jolloin hän oli Hartford Whalersin harjoitusleirillä ensi kertaa NHL-valmennustehtävissä. Suhosen mukaan hänelle tarjottiin jo 1982 päävalmentajapaikkaa, mutta hän oli solminut sopimuksen Suomen A-maajoukkueen kanssa.
Ennen Chicago-pestiään Suhonen toimi Winnipeg Jetsin ja Toronto Maple Leafsin apuvalmentajana – ja myös Winnipegissä scoutin tehtävissä. Suhosella oli näppinsä pelissä myös Teemu Selänteen ja Teppo Nummisen varaamisessa Winnipegiin.
– Jouduin kamppailemaan, että Teppo varattaisiin korkealla. Tiesin hyvin, että muutkin suomalaiset scoutit olivat kiinnostuneita. Teemun tapauksessa autoin siinä, että hänet saatiin valmistettua voimaharjoitusohjelmineen Suomessa. Jos hän ei olisi ollut valmis, hän ei olisi tulokaskaudellaan tehnyt 76 maalia.
Nurkkapatriotismi vallalla
20 vuotta myöhemmin Suhonen on edelleen jäänyt historiankirjoihin toistaiseksi viimeiseksi suomalaiseksi päävalmentajaksi NHL:ssä. Lasikatto murtui, mutta se on yhä seuraaville ollut paikallaan.
Vaikka esimerkiksi maailman huippujalkapallossa valmentajia ei palkata enää passin kannen perusteella, NHL:ssä päävalmentajapaikkoja miehittävät vain pohjoisamerikkalaiset. Vaikka kyseessä on maailman paras jääkiekkosarja, olisi vaikeaa väittää, että sarjassa valmentaa maailman 30 parasta päävalmentajaa.
Suhosen mukaan asiaan sekoittuu pohjoisamerikkalaista nurkkapatriotismia ja seurapiiritoiminnan merkitystä.
– Kanadalaiset haluavat suojella työpaikkojaan, ja suoraan sanoen GM:t palkkaavat siellä kavereitaan. Vaikka Jukka Jalonen ja vaikka ruotsalainen Rikard Grönborg ovat teknisesti ja taktisesti riittävän päteviä NHL:ään, on muistettava että siellä asettuu vastaan erilainen johtamiskulttuuri, asenteet ja arvot. Monet valmiudet siihen viihdebisnesmaailmaan mentäessä on oltava kunnossa, Suhonen sanoo.
– On ymmärrettävä, että Kanadassa äijämäinen jääkiekkokulttuuri on yhtä vahvasti heidän kulttuuriperimässään kuin meillä suomalainen sisu ja mustikkasoppa. Sitä tulee ymmärtää pitkässä perspektiivissä.
– Mutta niin hienoja asioita kuin vahvat kulttuurit ja perinteet voivat olla, on kuitenkin muistettava, että jos elää historiassa – ei enää tee sitä. FL
