Urheilu Forssa

FoPS pelaa taas naisten Ykkössarjaa: Tähyää kolmen parhaan joukkoon

Luisteluvoimaa riittää, yhteispelissä vielä hiomista.
FoPSIn Tara Repo kiertämässä LuKi-pelaajia. Kuva: Lassi Puhtimäki
FoPSIn Tara Repo kiertämässä LuKi-pelaajia. Kuva: Lassi Puhtimäki

FoPSin hyvä alku ei kantanut voittoon asti naisten Ykkössarjan kamppailussa LuKi-82:ta vastaan lauantaina Forssassa. FoPS johti peliä pari kertaa kahdella maalilla, mutta niin vaan LuKi punnersi rinnalle ja ohi 6–8 (2–1, 3–2, 1–2, 0–3) -voittoon.

– Ottelu oli meidän hallussamme, mutta turhaan päästimme vastustajan peliin mukaan. Näki kyllä, että LuKilla on riveissään kokeneita pelaajia, joilla on kokemusta kovista peleistä, kuten Pukkilan Kirsi, totesi FoPSia Mika Tervomaan kanssa valmentava Mika Ahonen.

FoPS vei Ykkösarjan kamppailua kolme erää. FoPS liikkui luvialaisia paremmin ja pisti rinkulaa ohi LuKin maalivahdin Inka Laivosen. LuKi kuitenkin sinnitteli tuntumassa, eikä päästänyt forssalaisia karkuun.

Johto suli

FoPS johti tauolla kahden erän jälkeen 5–3 Terhi Kaattarin, Annika Räikkösen ja Aada Sipposen osumilla. Luki sai kolmannessa erässä jo hieman otetta pelistä ja nousi tasalukemiin 5–5. FoPS pääsi päätöserään kuitenkin maalin johdossa, kun Elli Tossavainen iski erän lopussa riparin ohi Laivosen.

Neljännessä erässä FoPSin liike hyökkäyksissä passivoitui hitusen, eikä paikoista saatu enää maaleja. LuKi osui sen sijaan kolmesti ja nousi kahden maalin voittoon.

– Paikkoja oli, mutta ei saatu sisään. Tällä tasolla maalivahditkin ovat kyllä hyviä, ei sinne helposti tehdä enää maaleja, muistutti Ahonen.

FoPSin tehopelaajia olivat kaksi maalia naiseen tehneet Terhi Kaattari ja Annika Räikkönen sekä 1+1-tehot koonnut Elli Tossavainen. LuKin ykkönen oli kolme tehnyt ja kaksi syöttänyt Kirsi Pukkila.

Sekä FoPS että LuKi ovat pelanneet nyt kolme peliä Ykkössarjassa. Molemmilla on syksyltä yksi voitto ja kaksi tappiota.

Lisää pelejä ja treeniä

FoPS ei pelannut viime kaudella naisten Ykkössarjaa, mutta tällä kaudella ollaan liikkeellä tosimielellä. Ahosen mukaan joukkue on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta.

– Kyllä me tähtäämme sinne kolmen sakkiin, jolloin pääsisimme pelaamaan SM-karsintaa.

FoPSin vahvuuksia ovat luisteluvoima ja taistelutahto. Yhteispelissä ja etenkin keskialueen puolustuspelaamisessa on vielä hiomista.

– Tämä on tasainen sarja, ottelut ovat maalin tai kahden pelejä. Kyllä tästä hyvä tulee, kunhan saamme pelejä ja treeniä lisää alle, Ahonen näkee. FL

Uusimmat

Fingerpori

comic