Urheilu Forssa

Forssan formulakuskilla riittää jännitettävää: Tutustuu uuteen ajokkiinsa vasta ensimmäisessä kilpailussa

Kalle Viippo pääsee istumaan F1-veneeseensä vasta ensimmäisen MM-osakilpailun yhteydessä.
Kalle Viipon F1-vene on saman näköinen kuin Team Swedenin toisen kuskin, ruotsalaisen Jonas Anderssonin, joka sijoittui viime kauden MM-pisteissä kakkoseksi. Kuva: Simon Palfrader
Kalle Viipon F1-vene on saman näköinen kuin Team Swedenin toisen kuskin, ruotsalaisen Jonas Anderssonin, joka sijoittui viime kauden MM-pisteissä kakkoseksi. Kuva: Simon Palfrader

Forssalaisella kilpaveneilijällä Kalle Viipolla riittää jännitettävää.

21-vuotias kuski nousi viime viikolla rataveneilyn kuninkuusluokkaan F1-veneiden MM-sarjaan tehtyään ajajasopimuksen ruotsalaisen F1-tallin kanssa.

Viipon jännitystä formulaykkösiin harppaamisessa lisää se, että hän pääsee tutustumaan uuteen ajokkiinsa ensi kertaa vasta ensimmäisen MM-osakilpailun yhteydessä.

Viipon uuden tallin Team Swedenin koko kalusto on joulukuussa päättyneen edellisen kauden jäljiltä Dubaissa. Sieltä se siirretään suoraan uuden kauden avauskisaan, joka on näillä näkymin maaliskuussa Saudi-Arabiassa.

– Onhan se erikoista, mutta monella muulla kuskilla on sama tilanne, kun muidenkin tallien kalusto kulkee samalla lailla. Vaikka harppaus F1-sarjaan on iso, eivät veneet ole F2-luokkaan verrattuna kovin erilaisia. Erot ovat lähinnä aerodynamiikassa ja tehoissa, Viippo selvittää.

Viipon kahtena edellisvuonna ajamaan F2-luokkaan verrattuna F1-sarjan veneissä on yli tuplaten enemmän hevosvoimia, noin 450. Niiden ansiosta F1-vene ampaisee nollasta sataan 2,5 sekunnissa ja huippunopeus yltää 240:n vaiheille.

Ura saattaa jatkua myös F2-luokassa

Viippo kävi torstaina Ruotsissa uuden tallinsa juttusilla ja haki samalla oman F2-veneensä Forssaan. Vene oli vielä matkan päällä Viipon joulukuussa Abu Dhabissa ajaman MM-osakilpailun jäljiltä.

Viippo ei ole myymässä F2-venettään, jonka hän hankki pari vuotta sitten Ruotsista.

– Suunnitelmissa on ajaa tänä vuonna myös pari F2-luokan MM-osakilpailua, jos aika ja rahat riittävät, Viippo kertoo.

Team Swedenin F1-veneiden on tarkoitus saapua Ruotsiin toukokuussa Portugalissa ajettavan MM-osakilpailun jälkeen. Suomessa Viipon uutta ajokkia ei tulla näkemään.

Kilpailukalenteri vahvistamatta

F1-sarjan tämän vuoden kilpailukalenteria ei ole vieläkään vahvistettu, vaikka MM-sarjan on siis määrä alkaa jo maaliskuussa.

Näillä näkymin kausi käynnistyy 17.-21. maaliskuuta viime vuoden lailla Saudi-Arabiassa, mutta vahvistus kisapaikasta vielä puuttuu.

Toinen osakilpailu ajetaan 8.-10. toukokuuta Portugalin Portimaossa.

Myös kolmas MM-osakilpailu on asemoitu Eurooppaan kesäkuulle. Viime vuonna tämä kisa ajettiin järvikilpailuna Evianissa Ranskassa.

Kesätauon jälkeen neljäs osakilpailu on määrä ajaa syyskuussa jossain Aasiassa.

Myös viides ja kuudes osakilpailu on sijoitettu Aasiaan, kun 16.-18. lokakuuta kisapaikkana on Kiinan Xiamen ja 6.-8. marraskuuta toinen vielä nimeämätön paikka Kiinassa.

Kauden päätöskisa ajetaan 16.-19. joulukuuta Arabiemiraatteihin kuuluvassa Sharjahissa.

Kolme suomalaista F1-luokassa

Viipon lisäksi suomalaisista vuosien 2007 ja 2010 maailmanmestari Sami Seliö ja Filip Roms jatkavat F1-sarjassa Team Sharjahin väreissä. Viime kauden yhdeksästä F1-tallista neljä oli eurooppalaisia ja viisi aasialaisia.

Autourheilun puolella formulaykkösissä muutamat kuskit tienaavat miljoonapalkkaa, mutta monet joutuvat lunastamaan tallipaikkansa rahakkaiden sponsorien avulla.

Kysymykseen tienaako forssalaiskuski ruotsalaisessa F1-tallissa vai joutuuko hän maksamaan paikastaan, Viippo kommentoi rahaliikenteen menevän plus miinus nolla.

Unelma-ammatti ei ollut realistinen

Viipon monivuotinen haave toteutuu formulaykkösissä.

– Kirjoitin koulussa kahdeksannella luokalla ammatteja pohdittaessa unelma-ammatikseni formulakuski. Se ei kuitenkaan kelvannut, kun se ei ollut tarpeeksi realistinen, Viippo muistelee.

Niin, Matti Nykänenkin ilmoitti jo koulupoikana aikovansa olympiavoittajaksi. FL

 

Lue lisää Viipon sopimuksesta

Uusimmat

Näkoislehti

23.9.2020

Fingerpori

comic