Urheilu Forssa

Forssan Salama menettää ykkösurheilijansa Turun Urheiluliittoon

Janica Rauma siirtyy kotikaupunkinsa seuraan.
Janica Rauma jättää kasvattiseuransa Forssan Salaman. Kuva: Anssi Mäkinen
Janica Rauma jättää kasvattiseuransa Forssan Salaman. Kuva: Anssi Mäkinen

Forssan Salama menettää viime vuosien menestyksekkäimmän urheilijansa, kun kestävyysjuoksija Janica Rauma siirtyy Turun Urheiluliittoon.

Janica Rauma juoksi jo juniorina Mäkelä -tyttönimellään kymmeniä SM-mitaleita Salamalle.

Aikuisena hän saavutti Kalevan kisoissa kahdeksan SM-hopeaa ja neljä pronssia. Viime kesänä Rauma sijoittui hopealle 3000 metrin esteissä.

Lisäksi Rauma saavutti muun muassa SM-maastoissa Salamalle kymmenen mitalia henkilökohtaisissa sarjoissa ja joukkuekilpailussa.

Viime vuonna Rauma kilpaili ensi kertaa EM-kisoissa Berliinissä. Tämän vuoden tavoitteena olivat Dohan MM-kisat, mutta tulosraja jäi saavuttamatta.

Rauman siirtyminen Turun Urheiluliittoon on sikäli luontevaa, että 33-vuotias juoksija on asunut Turussa jo toistakymmentä vuotta ensin opiskelijana ja nyt Turun yliopiston kieli- ja viestintäopintojen keskuksen suomen kielen opettajana.

Rauman aviomies Matti Rauma on edustanut TuUL:ää koko juoksu-uransa ajan.

– Olen miettinyt seuran vaihtoa jo aiemmin ja nyt toteutin sen ihan käytännön syistä. Olisi mukava osallistua seuratoimintaankin ja nyt se onnistuu Turussa helpommin, Rauma perustelee.

Rauma teki viime vuonna uudet ennätyksensä lähes kaikilla ratamatkoilla. Tänä vuonna ennätys parani 3000 metrin sileällä.

– En ole viime kauteen tyytyväinen, kun MM-kisatavoite ei toteutunut. Tuntui että edelliskaudesta parannettavaa, mutta siinä mielessä kausi tyydyttää, että selvitin sen lähes terveenä.

Ensi kaudella yleisurheilijoilla on tavoitteina sekä Tokion olympialaiset että sen jälkeen Pariisin EM-kisat.

– EM-kisat ovat päätähtäimenä, mutta olympialaisetkin olisi hieno kokemus. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat