Urheilu Tampere

FPS aloitti harjoituspelit viime hetken tappiolla Kooveen vieraana

Mestis-kauteen valmistavat harjoituspelit alkoivat niukalla tappiolla Kooveelle.
Päävalmentaja Asko Rantanen oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen erityisesti ensimmäisen 57 minuutin ajan. Kuva: Lassi Puhtimäki
Päävalmentaja Asko Rantanen oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen erityisesti ensimmäisen 57 minuutin ajan. Kuva: Lassi Puhtimäki

Forssan Palloseura aloitti harjoituspelikauden Tampereella Kooveeta vastaan. Pitkään FPS oli niskan päällä, mutta samassa välisarjalohkossa tulevalla Mestis-kaudella pelaava Koovee käänsi pelin kolmannen erän loppuhetkillä edukseen.

Ensimmäinen erä pelattiin maalittomana. Torjuntojen valossa kotijoukkue oli niskalla päällä, sillä FPS-vahti Petrus Lintonen venyi kiekon tielle kahdeksan kertaa, Kooveen maalivahti Kimmo Rautiainen vain kolme kertaa.

– Erä oli tasainen, vaikka vedot kirjattiin noin.Ihan ok erä meiltä, vaikka molemmilla ensimmäisen pelin ensimmäinen erä oli hakemista, päävalmentaja Asko Rantanen kertoi.

Toisessa erässä torjunnat kääntyivät niin, että Lintoselle kertyi kolme torjuntaa ja Rautiaiselle yhdeksän. Maalinteon aloitti FPS:n konkariosastoon kuuluva Jukka-Pekka Kurtelius, joka vei valkopaitaisen vieraat johtoon ajassa 28.58. Sen enempää ei erässä maaleja nähty.

– Päästiin välillä kuskin paikalle ja paikkoja oli useampaankin maaliin, muun muassa läpiajoa. Yritykset jäivät vähän heikoiksi. Mestis on astetta kovempi sarja, siellä paikat on hyödynnettävä, Rantanen muistutti.

Kolmannessa erässä torjunnat menivät melko tasan, mutta maalit isännille 3-0. Lauri Huhdanpää toi Kooveen tasoihin, kun erää oli pelattu kolme minuuttia. Pitkään näytti, että enempää maaleja ei nähdä, mutta vajaat kolme minuuttia ennen erän loppua Ville Pelttari vei isännät johtoon ylivoimalla. Vain 11 sekuntia myöhemmin Santeri Sillanpää teki pelin viimeisen maalin.

– 57 minuuttia pelattiin ihan hyvin ensimmäiseksi peliksi. Sitten Koovee sai ylivoimalla voittomaalin vähän ihmeellisestä pompusta ja seuraavan suoraan aloituksen jälkeen räpylän kautta, Rantanen kertoi.

Try out -pelaajista kokoopanossa nähtiin Niklas Vihriälä ja Eetu Rasalahti. Ensi viikon perjantaina FPS kohtaa vieraissa K-Vantaan. Tuolloin kaukalossa nähtäneen try out -pelaajista Daniel Bäckström ja Paul Manushin. Koovee-pelistä poissa olleet Peteris Pujats ja Aleksi Karlsson palannevat myös kokoonpanoon. FL

Uusimmat

Näkoislehti

23.9.2020

Fingerpori

comic