Urheilu Forssa

FPS-kapteeni Eetu Moberg palasi Norjasta päästäkseen Mestikseen

Myös Topi Salokannas, Rene Pylvänäinen, Olli Maansaari ja Topi Hägg ovat FPS:n tuoreita Mestis-pelaajia.
Eetu Moberg palasi Forssaan maaliskuussa ja on siitä lähtien tehnyt työharjoittelua, treenannut ja odottanut innolla ensimmäistä Mestis-kauttaan. Kuva: Lassi Puhtimäki
Eetu Moberg palasi Forssaan maaliskuussa ja on siitä lähtien tehnyt työharjoittelua, treenannut ja odottanut innolla ensimmäistä Mestis-kauttaan. Kuva: Lassi Puhtimäki

FPS saa kapteeninsa takaisin, kun kausina 2017-19 suomisarjajoukkueen kipparina toiminut Eetu Moberg palaa Palloseuraan Norjasta.

Moberg on 24-vuotias forssalaiskasvatti, joka pelasi neljä kautta HPK:n nuorissa ja palasi 2016 Forssaan. Kolmen suomisarjakauden jälkeen Moberg lähti viime vuonna Norjaan, jossa hän pelasi kauden maan kakkostasolla Trondheimissa Nidaros Hockeyn joukkueessa.

– Voitimme kertaalleen sarjan kaikki joukkueet, mutta emme päässeet kahden parhaan nousupeleihin. Norjan mestistaso ei ollut aivan suomalaista vastaavaa. Parhaat joukkueet ovat hyvätasoisia, mutta heikommat selvästi huonompia, arvioi Moberg, joka keräsi Norjassa 38 pelissä tehot 17+16=33 eli lähes samat kuin edelliskaudella FPS:ssä.

Moberg selvisi Norjasta koronan alta maaliskuussa ennen kuin rajat sulkeutuivat. Hän ajoi autolla Suomeen ja Forssaan, jossa hän on siitä lähtien asustellut, aloittanut työharjoittelun ja treenannut FPS:n kanssa, kunnes joukkueella alkoi juhannuksena omatoimijakso.

Ulkomailla jatkaminen peruuntui

Moberg harkitsi jatkavansa ulkomailla, mutta FPS:n Mestis-nousu muutti suunnitelmia.

– Olisin todennäköisesti jatkanut ulkomailla, mutta FPS:n nousun myötä tuli ainutlaatuinen tilanne päästä pelaamaan Mestistä kotikaupungissa. Olen pitkään ajatellut, että Mestiksessä pelaaminen olisi hieno kokemus.

– Palloseuraan oli helppo tulla. Rantasen Asko on tuttu valmentaja, joka tietää vahvuuteni. Edessä on astetta kovempi sarja, mutta haluan haastaa itseni ja todistaa pystyväni pelaamaan Mestistä. Joukkueena meidän pitää lähteä uuteen sarjaan ennakkoluulottomasti, ei vain katselemaan, vaan pelaamaan voitoista, Moberg korostaa.

Mobergilla on FPS:n uudessa joukkueessa useita tuttuja sekä Forssan että Hämeenlinnan kausilta. Hän oli viimeisenä HPK-kautenaan 2015-16 kapteenina A-nuorten liigajoukkueessa, jossa pelasi muun muassa uusi FPS-pakki Paavo Tyni.

FPS:ssä pelaa ensi kaudella kaksi Mobergia, kun viime kaudella joukkueen parhaaksi pistemieheksi runkosarjassa noussut Totte Moberg teki jatkosopimuksen ensimmäisten joukossa. Vaikka pelurien isät ovat molemmat FoPSin kasvatteja ja täältäpäin kotoisin, ei sukulaissuhdetta Eetun arvion mukaan taida olla.

Salokannas toinen maalivahti

Eetu Mobergin lisäksi FPS:n tuoreita sopimuspelaajia ovat maalivahti Topi Salokannas, puolustaja Rene Pylvänäinen ja hyökkääjät Olli Maansaari sekä Topi Hägg.

Urjalasta kotoisin oleva 25-vuotias Salokannas aloittaa neljännen kautensa FPS:ssä. Salokannas torjui viime kaudella 11 sarjapelissä yli 90 prosentin teholla.

Aiemmin jatkosopimuksen tehnyt Petrus Lintonen ja Salokannas muodostavat Mestiksessä FPS:n maalivahtikaksikon. Kolmatta veskaria ei varsinaisesti pestata, mutta sellainen todennäköisesti vierailee Hämeenlinnasta HPK:n liigajoukkueesta tai A-nuorista.

Myös Pylvänäinen lukeutuu FPS:ssä jatkaviin pelaajiin. 20-vuotias JYP-kasvatti tuli Forssaan viime kaudeksi.

Kaksi hyökkääjää HPK-A:sta

HPK:n A-nuorista tulee jo aiemmin sopimuksen tehneen Miska Ronkaisen lisäksi kaksi hyökkääjää. Olli Maansaari on 21-vuotias hyvinkääläiskasvatti, joka pelasi viime kaudella ja peräti neljänä edelliskautenakin HPK:n A-nuorissa.

Sentteri avasi jo 18-vuotiaana HPK:ssa miesten liigauransa sekä myös maalitilinsä ja pelasi samalla kaudella HPK:ssa myös Spengler cupissa.

Maansaari keräsi 2016-19 kolmen kauden aikana 32 nuorten maaottelua 18- ja 20-vuotiaiden pikkuleijonissa. Vuonna 2017 hän oli voittamassa 18-vuotiaiden MM-hopeaa.

Pari vuotta sitten Maansaari teki HPK:n kanssa liigasopimuksen, mutta pelit jatkuivat A-nuorissa ja parissa Mestiksen pelissä LeKissä.

Vuosi sitten Maansaari teki Mestis-sopimuksen KeuPan kanssa, mutta viime kesän aikana sopimus purettiin.

Niin ikään 21-vuotias Topi Hägg pelasi viime kauden HPK:ssa nuorten liigaa. Sitä ennen espoolaiskasvatti on kiekkoillut Jokerien. HIFK:n ja HJK:n junioreissa.

FPS:llä on nyt 19 sopimuspelaajaa. Manageri Timo Willmanin mukaan kokoonpanoa täydennetään vielä parilla puolustajalla, yhdellä sentterillä ja noin viidellä laitahyökkääjällä. FL

FPS:n sopimuspelaajat:

Maalivahdit:

Petrus Lintonen

Topi Salokannas

Puolustajat:

Joona Tala

Samuli Virtanen

Joona Vainio

Rene Pylvänäinen

Paavo Tyni (Peliitat)

Joonas Sillanpää (HIFK-A)

Niklas Vihriälä (LeKi-A, try out)

Hyökkääjät:

Aleksi Karlsson

Totte Moberg

Peteris Pujats

Miku Ronkainen

Miska Ronkainen (HPK-A)

Karri Forsblom (TuTo)

Erkki Laiho (TuTo-A)

Eetu Moberg (Nidaros Hockey)

Olli Maansaari (HPK-A)

Topi Hägg (HPK-A)

Päävalmentaja:

Asko Rantanen

Uusimmat

Näkoislehti

8.7.2020

Fingerpori

comic