Urheilu Jyväskylä

FPS viilettää vieraissa voitokkaasti

Viides peräkkäinen vierasvoitto tuli Jyväskylästä.
Miku Ronkainen laukoi FPS:lle kaksi maalia pian pelin alkuun. Kuva: Lassi Puhtimäki
Miku Ronkainen laukoi FPS:lle kaksi maalia pian pelin alkuun. Kuva: Lassi Puhtimäki

FPS on voittanut kolmesta edellisestä kotipelistään vain yhden, mutta vieraissa FPS viilettää voitokkaasti.

Sunnuntaina tuli jo viides peräkkäinen vierasvoitto, kun D-Kiekko kaatui Jyväskylässä lukemin 6-3 (3-1, 1-0, 2-2).

FPS on ottanut voitokkaissa vieraspeleissään vauhdikkaan alun ja näin kävi tälläkin kertaa, kun runsaan kymmenen minuutin jälkeen taululla oli jo 3-0 vierasjohto Miku Ronkaisen kahdella ja Jyri Waajakosken yhdellä osumalla.

Toisen erän lopulla Leevi Kannisto viimeisteli FPS:n johdoksi 4-1.

Kolmannen erän alussa Kristian Tikka kasvatti lukemat jo 5-1:een ennen kuin D-Kiekko sai erän puolivälissä kaksi kavennusosumaa epäselvistä tilanteista.

Nelisen minuuttia ennen loppua Peteris Pujats kaunisteli vierasvoiton 6-3:een.

– Ensimmäinen erä siivitti meidät voittoon. Se oli päivän parasta antia, kun seuraavissa erissä ei ylletty enää samaan, totesi FPS:n valmentaja Asko Rantanen.

FPS pelaa vielä itsenäisyyspäivänä vieraspelin Kotkassa Titaaneita vastaan ennen kuin on lauantaina kotipelin vuoro niin ikään Titaaneita vastaan. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat