Urheilu Forssa

"Kyseessä on varotoimenpide" - FPS:n peli KooVeeta vastaan peruuntui

Yhdellä KooVeen pelaajalla korona-altistuminen.
FPS:n keskiviikkoinen harjoituspeli Kiekko-Vantaata vastaan jää tämän viikon ainoaksi. Kuva: Lassi Puhtimäki
FPS:n keskiviikkoinen harjoituspeli Kiekko-Vantaata vastaan jää tämän viikon ainoaksi. Kuva: Lassi Puhtimäki

FPS:n perjantainen harjoituspeli toista Mestis-joukkuetta Tampereen KooVeeta vastaan peruttiin.
Syynä on yhden KooVeen pelaajan korona-altistuminen.
KooVee perui myös torstaisen harjoituspelinsä KeuPa HT:tä vastaan.
KooVeen tiedotteen mukaan altistuminen on tapahtunut urheilutoiminnan ulkopuolella.
– Kyseessä on varotoimenpide, mutta kaikkien terveydestä huolehtiminen on meille ensiluokkaisen tärkeää, joten muita ratkaisuja emme nähneet mahdolliseksi, kommentoi KooVeen toimitusjohtaja Pekka Hemmilä.
Yksittäisen pelaajan altistumisen takia varotoimenpiteenä KooVeen koko muu joukkue on asetettu kotikaranteeniin toistaiseksi.

HPK:n joukkueet karanteeniin

FPS joutui välillisesti korona-altistuksen kanssa tekemisiin myös yhteistyökumppaninsa HPK:n suunnalta.
HPK:ssa asetettiin torstaina miesten liigajoukkue sekä nuorten U20-joukkue karanteeniin syyskuun 21. päivään asti, kun HPK:n nuorten joukkueessa oli ilmennyt torstai-iltaan mennessä jo kolme koronavirustartuntaa.
Hämeenlinnassa uskotaan, että pelaajien tartunnat ovat peräisin Mikkelin Jukureiden tartuntaryppäästä, jossa jo peräti 22 nuorten joukkueen pelaajan on todettu saaneen tartunnan. HPK ja Jukurit pelasivat nuorten SM-liigan avauspelin viime perjantaina Hämeenlinnassa.
HPK:n toimitusjohtajan Antti Toivasen mukaan sairastuneet nuoret olivat mukana perjantain pelissä ja yksi tartunnan saanut pelaaja harjoitteli maanantaina myös HPK:n liigajoukkueen mukana.

Ei toimenpiteitä Forssassa

HPK:n lainapelaajia on harjoitellut myös Forssassa viimeksi tiettävästi maanantaina. Toivasen mukaan Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri on ilmoittanut, ettei pelaajaliikenne Forssaan aiheuta tällä hetkellä toimenpiteitä.
FPS:n puheenjohtaja Juha-Matti Vuorela sanoo samaa.
– Ainoa tieto jonka olemme saaneet on se, että tilanne ei aiheuta toimenpiteitä. Joukkue harjoitteli torstaina, mutta pitää peruuntuneen pelin vuoksi kolmen päivän viikonloppuvapaan. Sen jälkeen jatketaan tällä tietoa normaalisti, Vuorela kertoo. FL

Juttu päivitetty kello 19.50

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic