Huippu-urheilu vaihtui arkeen: Nikkanen ei halunnut jatkaa puolivaloilla

Someron Esan seiväshyppääjä Minna Nikkanen joutui päättämään menestyksekkään uransa viime syksyyn. Nikkasella olisi ollut halua jatkaa ensi vuoteen, jolloin Pariisissa käydään EM-kisat ja Tokiossa kamppaillaan olympiamitaleista.

Kokenut hyppääjä oli juuri pääsemässä kuntoon, kunnes uusi loukkaantuminen katkaisi tien. Oli tehtävä kipeä ratkaisu. Nikkanen joutui ilmoittamaan syyskuussa, että ura on nyt loppu.

Syyskuun jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon. Nikkanen on muuttanut Turusta takaisin kotikulmilleen Somerolle, jossa hän asuu miesystävänsä kanssa Ylöpirtissä.

Työpaikka löytyi nopeasti. Nikkanen työskentelee Mika Salmisen vetämällä Someron keilahallilla.

– Onhan tässä ollut iso elämänmuutos. Aika paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa, Nikkanen kertoo.

Nikkanen pitää tärkeänä, että löysi sopivan työpaikan nopeasti. Hän oli jo urheilu-uransa aikana tottunut opiskelemaan ja käymään välillä töissäkin.

– Oli tärkeää päästä töihin, en halunnut pudota urheilu-uran jälkeen tyhjän päälle.

Paljon vaivannäköä – turhaan

Nikkasen syksyinen lopettamispäätös tuli monille yllätyksenä, mutta takana oli useita vaikeita loukkaantumisia. Jo kausi 2018 jäi kesken Jyväskylän Kalevan kisoissa tulleen hermoperäisen vaivan takia.

Pitkään selkävaivoistakin kärsinyt Nikkanen oli kuitenkin voittamassa tämän ongelman ja ehti hypätä talvella hallissa, kunnes loukkasi takareitensä nousukuntoisena keväällä Formian leirillä Italiassa. Sen jälkeen somerolainen ei ole seipäisiin tarttunut.

– Loukkaantuminen harmitti, koska olin päässyt tosi hyvään kuntoon. Tein kovia tuloksia voima- ja nopeustesteissä, Nikkanen kertoo.

Kisat jäivät kesältä väliin ja syksyllä oli tehtävä kova ratkaisu. Ura oli ohi, sillä kroppa ei enää kestänyt rajua lajia. Tokio ja Pariisi piti unohtaa.

– Olihan se turhauttavaa. Näin tosi paljon vaivaa, mutta mitään palkintoa siitä ei saanut.

Joku toinen hyppääjä olisi saattanut alentaa tavoitteitaan ja yrittää urheilla sillä tasolla, millä paikat kestäisivät. Nikkanen vihelsi pelin kerralla poikki, hän ei halunnut harrastella seiväshyppyä kansallisella tasolla.

– En halunnut jatkaa puolivaloilla. Minun luonteeni on sellainen, että teen kunnolla tai en sitten ollenkaan.

Takana hieno ura

Nikkanen voi katsoa uraansa hyvillä mielin. Vaikka hyppääminen loppui suunniteltua aiemmin, hän ehti saavuttaa paljon.

Someron Esan seiväshyppääjä voitti 11 ulkoratojen SM-kultaa. Hänellä on myös alle 20-vuotiaiden EM-kulta vuodelta 2007 ja alle 23-vuotiaiden EM-hopea vuodelta 2009. Hän oli mukana lukuisissa arvokisoissa ja edusti Suomea niin Lontoon kuin Rion olympialaisissa.

Lukuisia Suomen ennätyksiä hypänneen Nikkasen paras ulkoratatulos on 460, hallissa meni vielä sentin ylempää.

– Tasaisesti tuli hypättyä. Olihan se hienoa olla nostamassa suomalaista naisten seiväshyppyä aivan uudelle tasolle.

On myös asioita, joita hän nykytietämyksellä tekisi urallaan toisin.

– Harmi, ettei naisten seiväshyppyä oltu tutkittu urani alkupuolella juuri yhtään. Jos silloin olisi ollut nykytieto käytettävissä, olisin nuorena ja hentona hypännyt treeneissä vähemmän ja tehnyt enemmän lihaskuntoa ja kehonhallintaa. Jos on hentoinen kuten minä, ei kannata nuorena hypätä ihan hirveitä määriä, koska laji on raju, Nikkanen sanoo.

Matkoille kotimaahan

Nikkanen elää nyt huippu-urheilijan elämän sijasta tavallista nuoren aikuisen arkea. Eikä se ole hullumpaa.

– Olen ajatellut, että voisin matkustella ihan turistien tapaan, ehkä ensin kiertää kotimaata. Nyt tunnen vain urheilukentät ja niiden vieressä olevat hotellit, Nikkanen hymähtää. FL